Sydäntalvi keikkatöissä ja treffeillä

Kaiken juhlinnan keskellä on aimo annos arkea. Tim on nyt siis taas viikot Victoriassa keikkahommissa.  Työ on tuttua ja kivaa, toimistorakennusten sisäseinien asentamista, jota Tim on tehnyt kymmeniä vuosia. Itse asiassa, joillain osa-alueilla Tim on kuulemma Länsi-Kanadan paras! Työparina on vanha kaveri, samalla tavalla osittain ruotsalaisia geenejä sisältävä toinen Tim, ja veteraaneilta työ sujuu sitä tahtia, että nuorempia hirvittää. Kun on tehokas systeemi, ei tarvitse puskea kovaa, vaan tasaisesti. Niin kuin suosikkisananlaskussani todetaan, hullu paljon töitä tekee, viisas pääseee vähemmällä.

Palkkakin on hyvä ja se rauhoittaa Timiä. Kaikenlaiset remontit, matkailu ja purjeveneiden ja autojen (juu, meillä on vihdoinkin kakkosauto!) ostot kun syö kassaa kummasti. Viikot Tim asuu Victoriassa hotellissa, työnantajan laskuun. Ihanaa, ettei tarvitse sydän kurkussa miettiä, miten neljän tunnin matka päivittäin edestakaisin sujuu pimeässä.

Malahatilta on näin hienot näkymät - jos on siis liikkeellä valoisaan aikaan.

Malahatilta on näin hienot näkymät – jos on siis liikkeellä valoisaan aikaan.

Tuoreehko aviovaimo kun olen, kaipaan Timiä viikolla. Ajoin taas tänne Victoriaan tiistaina myöhään iltapäivällä, kun aurinko oli juuri laskenut, eli neljän jälkeen. Ohitettuani Millbayn Malahat-vuorenhuipun yli ajaminen kestää ehkä 20 minuuttia – mutta se oli kyllä hirvein 20 minuuttinen aikoihin. Osittain kapea tie on mutkainen ja valoton, paitsi että vastaantulevan liikenteen valot häikäisee. Kaistamerkinnät ovat himmeitä ja tietöiden takia ne eivät oikein edes pidä paikkaansa. Takaa puskee kiireisempiä, mutta yritän vain pitää pääni kylmänä, sillä taipaleella ei ole mitään paikkaa pysähtyä tiensivuun hengähtämään. Kun pääsin ehjänä läpi, huomasin puristavani rattia rystyset valkoisina.

Toteemipaalu Malahatin näköalapaikalla, pohjoisen suuntaan ajettaessa.

Toteemipaalu Malahatin näköalapaikalla, pohjoisen suuntaan ajettaessa.

Hotelli ei ole hieno, mutta ihan viihtyisä ja loistavalla paikalla. Koska hotellihuoneessa ei ole kummoisempaa kokkausmahdollisuutta, käymme päivittäin illansuussa ulkona syömässä. Sehän on kuin kävisimme joka päivä treffeillä! Suosikkipaikkamme on vähän laadukkaampi purilaisravintola Red Robbin. Meillä on kummallakin lempiannoksemme, sellaiset luotettavan hyvät, emmekä ole pettyneeet kertaakaan. Jotkut tarjoilijatkin ovat jo tulleet tutuiksi. Keskiviikkona selvisi, että yksi tarjoilijoista, lingvistiikan opiskelija Emily, on suomensukuinen ja oli juuri harmitellut mummolleen, ettei tämä ollut opettanut suomea.

Red Robin on mutkattoman mukava hampurilaisravintola.

Red Robin on mutkattoman mukava hampurilaisravintola.

Kotona on remontti kesken, mutta se on nyt jäissä. Tämä sydäntalvi näyttää nyt kuluvan näin. Kesällä on sitten mahdollisuus purjehtia näissä huikeissa maisemissa.

Red Robinissa on joka ilta jonoa, mutta odotellessa voi taiteilla.

Red Robinissa on joka ilta jonoa, mutta odotellessa voi taiteilla.

Samettisia jättiläispuita ja huikaisevia näköaloja – 100 km matka Victoriaan on elämys

Nyt taas olen niin vaikuttunut täkäläisistä maisemista, että en millään malta olla hehkuttamatta kuvien kanssa päiväreissuamme Victoriaan. Mutta tällä kertaa en puhu British Columbian pääkaupungista sen enempää, vaan nimenomaan matkasta.

Tim on välillä joutunut ajamaan tuo reilun sadan kilometrin matkan Victoriaan päivittäin. Kun on tullut lunta ja räntää, en ole ollut mitenkään innoissani miehen lähtiessä aamu-viideltä liukkaalle ja pimeälle tielle. Mutta perjantaina aamupäivällä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja kaikki oli ihanasti.

IMG_1379

Tässä vaiheessa tie vielä oli väljä ja avoin.

Täällä Vancouverin 460 kilometriä pitkällä saarella on vain yksi valtatie, joka kulkee etelästä Victoriasta pohjoiseen Port Hardyyn asti. Paikoin vaikeakulkuisen maaston takia tie kulkee saaren itälaitaa. Vuorten yli mentäessä monin kohdin kaistoja on vain yksi suuntaansa, joten tuhansien ihmisen posottaessa työmatkaansa onnettomuuksia sattuu usein. Ja niin oli tapahtunut myös tällä kertaa.

IMG_1380

Jouduimme tunniksi sumppuun mutkaiselle vuoristo-osuudelle. Olimme lähteneet matkaan erittäin hyvissä ajoin, mutta Tim myöhästyi silti kokouksestaan puolisen tuntia.

Paluumatkalla halusin kerrankin tehdä pari pysähdystä. Ensimmäinen oli lähellä Victoriaa.

IMG_1393

Tie tuntuu menevän taikametsän läpi.

Goldstream Provincial Park on aivan valtatien varrella ja olen joka kerta halunnut pysähtyä siellä, koska puisto näyttää auton ikkunastakin vilahtaessaan satumaisen kauniilta.

IMG_1403

Ihana joki virtaa puiston halki.

IMG_1415

Goldstream – kultavirta! Aivan nimensä mukainen.

Kuumana iltapäivänä oli ihana kävellä varjoisassa metsässä, jossa puita koristi satumaisen samettinen sammal.

IMG_1401

Olen niin ihastunut täkäläisiin puihin! En ole missään nähnyt näin kauniita sammalpintoja.

IMG_1404

 

On vaikea saada kuvista mitään käsitystä siitä,miten valtavia nämä puut ovat. Tim poseerasi yhden setripuun edustalla.

IMG_1406

Tim on 182 cm pitkä, joten sormien väli on samaa luokkaa. Puun ympärysmitan täytyy siis olla reilusti yli 5 metriä.

IMG_1410

Pakkohan minunkin oli poseerata. Puiden halaaja!

Puistossa voisi viettää enemmänkin aikaa ja kiivetä vaikka vuorelle. Tosin alueella on sekä karhuja että puumia, joista varoitetaan tässä taulussa.

IMG_1412

Finlaysonin nimi vilahtelee täällä monessa paikassa. Ettei olisi ollut samaa skottisukua sekä Suomeen tekstiilitehtaan perustanut James että Kanadan länsirannikolla vaikuttanut Roderick.

Koska meillä ei tällä kertaa ollut mikään kiire kotiin, päätimme pysähtyä myös näköalapaikoilla vuoristotien korkeimmilla kohdilla. Ja kyllä kannatti, vai mitä?

IMG_1419

Maisemat tuovat mieleen Norjan vuonot ja vuoret.

IMG_1417

Näköalapaikalta on huikaisevat näkymät itään saarille ja salmen taakse mantereelle.

IMG_1424

Meri ja taivas hohtivat suunnilleen yhtä sinisinä.

IMG_1423

Näköalapaikalla sai nauttia myös alkuperäiskansan taiteesta. Toteemit ovat usein todella vaikuttavia.

Kotiin päästyämme oli ihana istuskella varjoisalla mutta silti lämpimällä terassilla ja nauttia lintujen konsertista. Tuntui melkein haikealta ajatella, että en vietä koko kesää täällä kotona Kanadassa. Olen nimittäin kesäkuun alkupuolella tulossa Suomeen, Tim tulee perässä vähän myöhemmin. Meillä on yhdessä kuukauden verran aikaa nauttia Suomen suvesta.

Ehdimme muuttokuorman pakkauksen ja ystävien tapaamisen keskelläkin lähteä parin viikon kotimaankierrokselle – tai kai pitäisi sanoa, että minun synnyinmaatani kiertämään – ja nyt suunnittelen kuumeisesti, mitä haluan Timille näyttää. Eteläistä Suomea Jyväskylän korkeudelle asti ehdimme syyskaudella jo kiertääkin kohtalaisen hyvin, mutta kesällähän kaikki on ihanampaa. Turun saaristoon ja Saimaalle haluamme palata, ehkä tällä kertaa veneillen tai meloen. Ahvenanmaalla saamme viettää juhannuksen ystävien kanssa. Pohjanmaalle menemme ilman muuta sukulaisia tapaamaan, samalla voisi käydä Merenkurkun kansallispuistossa katsomassa kuinka paljon maata on noussut esiin sitten viime käynnin. Kolin kansallismaisema, Raatteenportin vaikuttava muistomerkki, Mannerheimin synnyinkoti Askaisissa, joka on yksi ainoista barokkityylisistä kartanolinnoista Suomessa? Vanha Rauma? Puumala? Mitä kaikkea nähtävää onkaan Lapissa? Niin paljon paikkoja, niin vähän aikaa.

Ehkä pakkaamme mukaan makuupussit ja ajamme valoisassa kesäyössä sinne minne nenä näyttää. Se voisi olla todella romanttisista.

IMG_1429