Halosen tytöt valokuvaajalla

Valokuva. Meille arkinen asia, joita monet näppäilevät kymmenittäin päivän mittaan, ja samalla uskomatonta taikuutta. Miten on mahdollista pysäyttää aika ja vangita hetki?

Kiinalaissyntyinen valokuvaaja Shanshan Gong on ottanut minusta paljon kuvia, välillä hörhelöissä hullutellen tiara päässä ja monia Timin kainalossa. Hääkuvatkin tuli kesäkuussa otettua hyvin vauhdikkaasti, koska  myös Tim on jo tottunut kuvattavana olemiseen.

DSC_1134ef

”Virallinen” hääkuvamme. Kaikki kuvat Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio Helsingissä.

Shanshanin kanssa on todella kiva työskennellä, koska kuvien ottamien tuntuu aina yhteiseltä luovalta prosessilta. On hauskaa heittäytyä, ideoida, poseerata, tarjota ilmeitä ja – ennen kaikkea – olla ottamatta itseään niin kamalan vakavasti. Jokaisen kuvan ei tarvitse olla sellainen, minkä laittaisi työhakemukseen. Jokaisessa meissä on muutakin kuin passikuva antaisi ymmärtää.

DSC_1221ef

Vielä vuosi ennen tämän kuvan ottamista kukaan ei ollut sanonut Timiä kuvaukselliseksi, voitko uskoa?

Nyt Suomessa käydessäni veimme Marja-siskoni kanssa äitimme Shanshanin studioon Helsingin Pietarinkadulle kuvattavaksi. Minusta äidissä on aina ollut paljon samaa näköä kuin kuningatar Elisabethissa ja niinpä suunnittelimme Shanshanin kanssa jo etukäteen kuninkaallisia kuvia. Marja ja äiti löysivät äidille sopivan asun ja minä korut. Sormus on muuten kopio prinsessa Dianan kihlasormuksesta – siitä samasta, jonka prinssi William antoi Catherinelleen.

image

Kuningatar Liisa ja prinsessat Mia ja Marja.

image

Ei ole kauhean vaikea huomata sukulaisuutta.

Onpa kiva, että äiti suostui kuvattavaksi ja heittäytyi leikkimään. Sellaisena monet hänet tuntevatkin: leikkisänä ja hyväntahtoisen hurmaavana. Äidin puheet syntymäpäivilläni ja hääjuhlassamme ovat olleet niin koskettavia, että niitä monet muistelevat edelleen. Itse asiassa, monet ystäväni ovatkin pitkin vuotta olleet äitiini yhteydessä ja tavanneet häntä, kun itse olen ollut täällä toisella mantereella. Milloin joku ystävättäristäni on ollut kahvilla, milloin joku on soitellut. Ja terveisiä en aina edes muista välittää kaikilta, jotka niitä äidille lähettävät. Kiitos teille kaikille, on ihana tietää, että välitätte, etenkin kun olen itse täällä 10 tunnin aikaeron päässä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä.

Äitini Liisa omimmillaan, leikkisänä. 84 vuotta mittarissa!

Iso aikaero ja suuri välimatka ovatkin sellaisia asioita, jotka painavat mieltäni. Äiti täytti tällä viikolla 84 ja kieltämättä oli vähän hankala lähteä Suomesta ja jättää äiti yksin – niin ihana kuin olikin päästä kotiin Kanadaan Timin luo. Ei meistä kukaan enää nuoremmaksi tule. Tällaista tämä aikuisen ihmisen elämä kai on, ainaista luovimista. Onneksi koneet lentää, jos tulee kiire Suomeen ja on videopuhelut, joita voi maksutta soitella vaikka päivittäin.

IMG_5655

Ja onneksi kävimme valokuvissa, kun olimme kaikki terveitä ja hyväkuntoisia. Äidin kuvat ovat lahja meiltä äidille ja äidiltä meille läheisille. Vaikka kuinka ajattelisi, että ”en ikinä onnistu kuvissa, minä en kyllä ala mitään poseeraamaan” niin sinun kuvasi voi olla ystäville ja sukulaisille arvokas aarre vuosikymmeniä. Me muutumme, mutta kuvissa aika pysähtyy. Se on taikaa.

IMG_5664

 

 

”Ei se sattunutkaan”, sanoi Mia-täti mammografiassa

Mammografia. Miten pehmeän pyöreä sana. Tulee mieleen kaikki mammat ja muut lempeät nisäkkäät. Mielikuva on kyllä varsin kaukana todellisuudesta.

Näin kun olen täyttänyt puoli vuosisataa, saan joka toinen vuosi kutsun mammografiaan, rintasyövän seulontatutkimukseen. Kaksi vuotta sitten oli eka kerta, jota olin pelännyt aivan hulluna. Olin aivan viime hetkelläkin kääntymässä pois, mutta ajattelin, että enköhän kestä sen pari minuuttia, ystävättärieni muistoksi. Minulta on nimittäin kuollut kaksi ystävätärtä nelikymppisinä rintasyöpään. Vielä useampi on rintasyövän sairastanut ja siitä selvinnyt – kenties juuri mammografian ja varhaisen diagnoosin ansiosta.

Tässä Shanshan Gongin kesäkuussa ottamassa hääkuvassa on rintavarustus sen verran esillä, että käynee kuvituskuvasta?

Villi arvaus: mammografialaite on jonkun miehen suunnittelema. Vai tulisiko muka jollekulle naiselle ensimmäisenä mieleen, että jonkinmoisen tötterön sijaan pienetkin rinnat kannattaa litistää litteiden levyjen väliin? Tosin kokenut hoitaja kertoi, ettei rintojen koolla ole mitään tekemistä sen kanssa, onko tutkimus hankala tai kivulias.

Turha kaunistella: kyllä se sattui, silloin ensimmäisellä kerralla. Hyvä puoli oli se, että toimitus kesti hyvin vähän aikaa. Muistelin niiden parinkymmenen sekunnin aikana tutkimusta, jonka mukaan ihminen kestää kipua paremmin silloin, kun kiroilee. Voimasana on todellakin siis osuva nimitys.

Mutta kumma kyllä tällä toisella kerralla toimitus ei sattunutkaan oikeastaan juuri ollenkaan. En kiroillut yhtään! Muistikuvissani litistyslevyt olivat kylmää terästä, mutta nyt ne olivatkin huoneenlämpöistä muovia. Ehkä olin vähän rennompi, kun tiesin, että selviän hengissä? Tai olisiko ensimmäisellä kerralla vaan ollut hormonit siinä vaiheessa kuukautta, että olin arka ja herkkä kuin kevään ensi kukkanen?

Nyt sitten jään odottelemaan kirjallisia tuloksia. Kolmen viikon sisällä pitäisi saada tietää, onko aihetta jatkotutkimuksiin. Pieni osa minusta vähän jännittää, sillä lapsettomat naiset kuulemma sairastuvat rinta- ja muihin naistensyöpiin todennäköisemmin kuin synnyttäneet ja imettäneet naiset. Kohtalon ivaa sekin, että ensin et saa lasta ja sitten vielä sairastut.

Kirjoitin muutama päivä sitten blogipostauksen kiitollisuudesta. Kiitollinen olen kaikesta valittamisestani huolimatta siitäkin, että saan etuoikeuden käydä mammografiassa. Hengissä ollaan vielä, ja täysillä!

Tässä kesäkuisessä hääkuvassa rintavarustus on aikalailla esillä. Kuva: Shanshan Gong

Tässä kesäkuisessä hääkuvassa rintavarustus on aikalailla esillä. Kuva: Shanshan Gong

 

 

 

 

Kanada-saappaat hakusessa Suomessa

”Vancouverinsaarella ei juuri koskaan sada lunta”, väitti Tim vuosi sitten, kun houkutteli minua muuttamaan sinne. Jep jep. Viime talvena lunta tuli moneen kertaan. Mutta täytyy myöntää, että kaikki muutkin saarelaiset ovat vakuuttaneet viime talven olleen ihan poikkeuksellinen. Ilmastonmuutos vaikuttaa Kanadan länsirannikollakin.

Moneen kertaan siis maa oli valkoisena, mutta koska routaa ei ole, märkä lumi sulaa pian. Jalkansa ehtii kuitenkin hyvin kastelemaan. Asuimme alkuun Nanaimon vanhassa kaupungissa ja kylmällä säällä pariin kertaan lähdin kaupungille Uggseissa. Vaikka kuinka yritin vältellä lumikasoja, noin 2,5 minuutin päästä Uggsit ja jalkani olivat likomärät.

image

Floridalaiselta kirpputorilta ostettuja harmaita Uggseja innostuin käyttämään maalauskenkinä. Kanadabuutsit on Kanadasta.

Niinpä etsin kunnon vedenpitäviä kanadabuutseja. Tammikuulla parhaat valikoimat kokoa 39 (tai mikä vastaava koko milloinkin on, riippuen siitä, onko kengät amerikkalaista vai brittiläistä mitoitusta) oli jo aikoja sitten myyty loppuun, mutta yhdet saappaat sentään löysin. Kun laittaa villasukan, ne ei kovin paljon lonksu.

Nämä ostaisin, jos voisin hankkia Suomesta monet saappaat. Kiva väri, järkevä korko.

Nämä ostaisin, jos voisin hankkia Suomesta monet saappaat. Kiva väri, järkevä korko.

Nämäkin saapikkaat ovat söpöt, vaikka Nanaimoon ehkä liian hempeät.

Nämäkin saapikkaat ovat söpöt, vaikka Nanaimoon ehkä liian hempeät. Pohja on tosi ohut ja kärki saattaa olla liiankin kapea.

Suomessa olen parin vuoden välein ostanut vähän sirommat korolliset goretex-saappaat tai nilkkurit. Etelärannikollahan riesana ei normaalitalvena ole niinkään kylmä, kuin loska ja jää, joten goretex-tyyppisellä kalvolla vuoratut kengät ovat ihan parhaat. Niillä voi kulkea sekä kuivalla että kostealla säällä ja mennä vaikka teatteriinkin, ilman että aina pitäisi kanniskella sisäkenkiä mukanaan.

Tämän tyyppisiä järkeviä ratsastuskenkiä minulla on ollut vuosien varrella monet, yleensä mustina.

Tämän tyyppisiä järkeviä ratsastuskenkiä minulla on ollut vuosien varrella monet, yleensä mustina.

Lähden ensi viikolla takaisin kotiin Kanadaan ja olen nyt jo monta viikkoa toiveikkaana etsinyt monesta kaupungista goretex-nilkkureita, ehkä nahkaisia. Vaan ei mitään ole löytynyt! Nättejä (ja kalliita) nahkanilkkureita kyllä, mutta ei sellaisia, missä voisi huoletta kulkea loskassa, mutta jotka eivät kuitenkaan olisi hiostavat kumisaappaat.

Todennäköisesti farkunlahkeet värjäisivät nämä saappaat nopeasti sinisiksi.

Todennäköisesti farkunlahkeet värjäisivät nämä saappaat nopeasti sinisiksi.

Mokka on suloista, mutta vaikea pitää kauniina.

Mokka on suloista, mutta vaikea pitää kauniina.

Nimimerkki Nanaimosta tiedusteleekin: Eikö kenkätehtaat valmista nättejä vedenpitäviä saappaita vai eivätkö kenkäkauppojen sisäänostajat osta niitä? En ymmärrä. Nahkasaappaat ovat ihanat, mutta loskassa ei paksuhkokaan pohja estä jalkoja kastumasta. Talvista tulee tulevaisuudessa todennäköisesti yhä märempiä Suomessakin, joten eleganteille talvisaappaille luulisi olevan markkinoita. Ja etenkin sellaisille saappaille, joissa olisi suomalaisille paksuille pohkeille mitoitetut saappaanvarret – minunkaan  on ihan turha toivo yrittää mahduttaa sääriäni italialaissaappaisiin.

image

Näihin varsiin saattaisi pohkeet mahtuakin. En kokeillut.

Lopulta löysin aika kivat Aaltosen jokasäänsaappaat, jotka näyttävät jalassa suht siroilta. Eiväthän ne varsinaisesti hengitä kuten nahkakengät, mutta eivät onneksi näytä kumisaappailtakaan. Hintakin oli hyvä, koska juuri sattui olemaan jokin alennuskampanja ja kaikkein kivointa on se, että nämä nilkkurit ovat avainlipputuote. Kyllä näillä pitäisi Kanadassa pärjätä – etenkin, kun meilläpäin niitä yllättäviä teatteri-iltoja on varsin harvassa.

Mustaa ja viininpunaista Aaltosen jokasäännilkkureissa.

Mustaa ja viininpunaista Aaltosen jokasäännilkkureissa.