Kyllä kiitos! Uusi päivä, uudet haasteet, uudet mahdollisuudet

Tietysti se menee näin: juuri kun on sekä kivoja työkeikkoja, reissuja että kaikkea muuta hauskaa, tulee sairaaksi. Ensin oli flunssainen olo, sitten vasen silmä muuttui punaiseksi (eli poliittista symboliikkaa). Olin varmaan aika pelottava näky, kun menin Kiiskin Sannan ja ihanien kummityttöjeni kanssa Specsaversin ja Lastenklinikan kummien tapahtumaan viime tiistaina.

Uutisankkuri ja aktiivinen Lastenklinikan kummi Pirjo Nuotio mallina muotinäytöksessä.

Uutisankkuri ja aktiivinen Lastenklinikan kummi Pirjo Nuotio mallina muotinäytöksessä.

Keskiviikkona menin käymään lääkärissä. Silmätulehduksen lisäksi minulla oli vanha tuttu teinivuosiltani, poskiontelotulehdus. Ilmankos oli olo aika vetämätön. Sain 10-päiväisen lääkekuurin ja silmätippoja. Nyt näyttää jo paljon paremmalta, vaikka toipilas olen edelleen. Kyllä tämä tästä.

image

Oli kiva törmätä tuttuihin. Maria Jungner ja Nina Sevelius aina yhtä hehkeinä.

Niinpä taas tänään aamulla ensimmäiseksi sanoin iloisesti ääneen ”Kiitos!” Se oli tapanani tehdä joka aamu silloin kun asuin yksin ja aina muistaessani edelleenkin, jos en siis herätä sillä ketään. En oikeastaan tiedä tarkkaan, ketä kiitän. Ehkä koko universumia? Kiitos kun saan taas herätä uuteen päivään, poskiontelotulehduksella tai ilman – moni ystäväni nimittäin ei enää saa. Kiitos kun olen jo tähän mennessä saanut elää aivan mahtavan elämän. Kiitos kaikista niistä haasteista, joita tähän päivään kuuluu, koska vain haasteet kasvattavat. Kiitos niistä mahdollisuuksista, joita tänäänkin saan, ihan vain jo siksi, että olen sattunut syntymään Suomeen. Kiitos siitä, että minulla on oma ihminen, jota ikävöidä. Kiitos, kun saan vielä nauttia äitini ja siskojeni seurasta. Kiitos kaikista eri-ikäisistä ystävistäni, jotka ovat valinneet minut elämäänsä. Kiitos kaikista kohtaamisista, joita elämääni osuu. On mahtavaa olla elossa!

Tiedän, että moni pitää minua nyt todella tekopyhänä. Pitäkööt. Jos en ole iloinen siitä kaikesta hyvästä, mitä minulla jo on, niin miksi ansaitsisin lisää? Vaikka tänään ei aurinko paistaisi risukasaan, niin enpä ole ennenkään edellisenä päivänä tiennyt, että seuraavana päivänä tulee onnenpotku. Toivoa täytyy pitää yllä, vaikka se olisi miten pienellä liekillä kytevä hiillos.

IMG_4186

Sitä paitsi luin juuri tutkimuksesta, että tärkein osa onnellisuutta on osata olla kiitollinen. Kellään ei kaikki mene aina pieleen – jos menisi, niin emme olisi tässä, elossa. Uusi päivä, uudet haasteet, uudet mahdollisuudet.

Siksi minusta olikin ihanaa löytää korut, joista on nyt nopeasti tullut uusia suosikkikorujani: Kauhajoen Ruokamessuilla jäin jo viime vuonna haikailemaan pohjalaisen yrittäjän Anne Vuorelan tekemiä Vernada-koruja, joissa lukee ”Tänään olen – kiitollinen”. Tänä vuonna sitten ostin itselleni kaulakorun ja siihen sopivat korvakorut, joissa lukee ”Elä, naura, rakasta”. Siinähän ne on, parhaat elämänohjeet. Kun olisi kiitollinen, naurava, elävä ja rakastava ihminen, niin olisi aika hyvää seuraa sekä itselleen että muille.

IMG_4185

Jännitystä elämään! Syksyn uudet dekkarit

Viime viikon olen elänyt jännittäviä aikoja. Elämä on ollut pullollaan murhia, väkivaltaa, erikoisia persoonia ja outoja sattumuksia.

Ei, en ole vielä ehtinyt lukea Ilkka Remeksen vuotuista uutuutta, ”Vapauden ristiä”, joka päättää Horna-sarjan. Taas on Suomen kohtalo vaakalaudalla, mutta veikkaukseni on, että Remeksen neuvokkaat sankarit jälleen kerran pelastavat satavuotiaan maamme.

IMG_5386

Nyt olen saanut tutustua minulle uusiin jännityskirjailijoihin, kun haastattelin kolmea heistä tällä viikolla. Keskiviikkona Max Seeck, Eva Frantz ja Emelie Schepp kokoontuivat Akateemiseen kirjakauppaan kertomaan uusista kirjoistaan. Vaihtelimme kieltä suomesta ruotsin kautta englantiin – nyky-pohjoismaiseen tyyliin – ja kivaa oli.

Ensinnäkin Max Seeck on kirjoittanut jatkoa Suomen Dekkariseuran vuoden esikoisdekkariksi valitsemalle ”Hammurabin enkeleille”. ”Mefiston kosketus” jatkaa kansainväliset mitat täyttävää tarinaa, joka todella vetää mukaansa Balkanilta Pohjolaan. Max Seeckistä veikkaan vielä tulevan kansainvälinen menestyskirjailija, ja toivottavasti myös vaikka Hollywood-toimintaelokuvien käsikirjoittaja.

Ylessä ruotsinkielisellä puolella työskentelevän Eva Frantzin ”Sinisessä huvilassa” taas ollaan hieman kotoisammissa tunnelmissa, nimittäin suomenruotsalaisessa pikkukaupungissa ja bloggaripiireissä, joissa kaikki ei aina mene kuin Strömsössä. Frantz itse kutsuu tätä kirjallisuudenlajia ”cozy crimeksi” ja se on oikein hyvä termi – harmi, etten minäkään osaa kääntää sitä suomeksi. Jään innoissani odottamaan jatkoa tarinalle.

IMG_5379

Emelie Schepp on paitsi superlahjakas kirjailija, myös tosi mukava.

Ruotsalaista Emelie Scheppiä on kutsuttu Pohjolan uudeksi dekkarikuningattareksi, eikä syyttä. Kiihkeätunnelmaiset romaanit yleisestä syyttäjästä Jana Berzeliuksesta, jolla on salattu menneisyys, ovat myyneet lähes kolmessakymmenessä maassa jo yli miljoona kappaletta! Hurmaavan Emelien tapasin uudelleen torstaina Suomalaisen kirjakaupan uudistetussa Kampin liikkeessä, josta on helppo ostaa lukemista bussimatkoille. Nyt en vaan malttaisi odottaa, että kaksi jo Ruotsissa ilmestynyttä Jana Berzelius -dekkaria ehdittäisiin kääntää suomeksi.

Jos oma elämä välillä onkin tappavan tasaista, niin kirjoilla elämään saa lisää jännitystä. Toivottavasti tapaan kaikki nämä kolme kirjailijaa vielä uudelleen. Max Seeckin kanssa jo sovimmekin, että minä juonnan sitten hänen kirjakiertueensa Kanadassa, kun maailmanvalloitus on edennyt Pohjois-Amerikkaan.

Minun kirjahyllyssäni Remes on saanut uusia haastajia.

Hampaat remonttiin! Viisikymppinen on määräaikaishuollon tarpeessa

Ei siitä mihinkään pääse: minä olen 60-luvun tuote. Takuuaika on mennyt umpeen, vaihto- ja palautusoikeutta ei ole koskaan ollutkaan. Kaikenlaisia varaosia kuten irtoripsiä on tullut kokeiltua, mutta alkuperäisiä osiakin on vielä tallella, eikä ne ole enää priimakunnossa.

Kun lähestyin viittäkymmentä, rapistumisen alkoi huomata toden teolla. Joka vuosi jouduin ottamaan yhteyttä hammashoitolaan, kun taas poskihampaista lohkesi jotain, joko paikka tai palanen hammasta. Minun lapsuudessani taisi olla tapana, että paikatessa porattiin hampaita oikein runsaalla kädellä ja niinpä tähän ikään mennessä joistain poskihampaista ei omaa purukalustoa ole jäljellä kuin ohut seinämä.

Hymyilen sen verran paljon, että hampaani ovat usein esillä.

Hymyilen sen verran paljon, että hampaani ovat usein esillä.

Olen kyllä kiitollinen siitä, että sain elämän arpajaisissa suhteellisen kivan suoran hammasrivistön, jolla kehtaa hymyillä. Ja olen kova tyttö harjaamaan hampaita, nuorena vähän liiankin kova, ja silloin jotkut ikenet vetäytyivät. Onneksi minulla ei kuitenkaan ole ientulehdusta tai muuta suun alueen sairautta, toisin kuin hämmästyttävän suurella osalla suomalaisista. Terveys on ykkönen, kauneus kakkonen.

Tim on myös kova poika hymyilemään. Tässä ollaan kesällä Rovaniemellä

Tim on myös kova poika hymyilemään. Tässä ollaan kesällä Rovaniemellä ravintolassa, ensimmäistä kertaa Tim ei tarvinnut englanninkielistä ruokalistaa!

Kesällä Suomessa käydessämme kävin ystäväni Sanna Kiiskin vinkistä tapaamassa hammasläääkäri Sami Savolaista. Hyvinkään keskustassa vastaanottoaan pitävä Savolainen on yksi harvoista suomalaisista, jotka ahkerasti kiertävät alan kansainvälisissä seminaareissa oppimassa uutta ja niinpä Savolainen onkin nyt yksi Suomen huippuja etenkin esteettisessä hammashoidossa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että suu on terve, hampaat myös näyttäisivät hyviltä. Savolainen kulkee maailmalla luennoimassa ja tuntee suunnilleen  kaikki alan merkittävimät tekijät. Esimerkiksi amerikkalaisista muuttumissohjelmistakin tunnettu Dr. Bill Dorfman on Savolaisen henkilökohtainen ystävä ja on käsittääkseni tulossa loppusyksyllä Suomeen Slush-tapahtumaan. Dorfman on kuuluisa innostavista puheistaan.

image

Sami Savolainen kertoi, että moni lykkää ja lykkää hammasremonttia. Eihän se halpaa lystiä ole, mutta lykkäämällä remontista ei tule yhtään halvempaa, kun omaa hammasta on vähemmän ja suun terveys ehkä heikompi. Kuusikymppisen hampaat pitäisi vielä kestää kolmisenkymmentä vuotta, eli saman verran kuin oli aikaa ylioppilasjuhlista viisikymppisiin. Paljon elämää siis mahtuu siihen väliin. Eläkkeellä taas tulot yleensä tippuvat, joten hammasremonttia ei raaskisikaan tehdä. Jatkuvat paikkailutkin kyllä maksavat – tiedän sen itsekin ihan hyvin.

Amalgaamit vilkkuen keski-ikäisen suussa

Amalgaamit vilkkuen keski-ikäisen painaa menemään.

Niinpä en voinut muuta kuin olla samaa mieltä Savolaisen kanssa, että nyt on erittäin hyvä hetki minulle ottaa kruunut takahampaisiin. Suomeen tultuani matkasin siis junalla sujuvat kolme varttia Hyvinkäälle.

Mutta arvaa vaan, pelkäsinkö! Äitini ihmetteli, kun en yleensä jännitä edes isojen tilaisuuksien juontoa tai suoria lähetyksiä – ja nyt ennen hammaslääkäriaikaani olin koko illan niin hermostunut, etten pysynyt paikallani. En nukkunut kunnolla yöllä ja junassa kaadoin kahvit suoraan päälleni. Koko kupin. Sekä paidalle, takille että housuille. Menin sitten kahviläiskien kanssa hammaslääkärintuoliin, vain huomatakseni, että Savolainen oli puhunut totta, eikä käynti puudutuksen ansiosta sattunut ollenkaan. Puudutuksen lakattua vaikuttamasta olen pärjännyt vihlonnan kanssa parin buranan voimin.

Uudet hampaat oli suunniteltu jo kesällä.

Uudet hampaat oli suunniteltu jo kesällä.

Uudet takahampaat oli suunniteltu jo kesällä, nyt otettiin vanhat paikat pois ja laitettiin väliaikaiset suojaukset siksi reiluksi viikoksi, ennen kuin juuri minulle tehdyt kruunut ovat valmiit. Jännää. Tällä kertaa vaihtuu ”vain” kuusi alatakahammasta. Ylähampaille on siis jo suunnitelma valmiina ja ne hoidetaan sitten seuraavalla Suomen-käynnillä. Pitää vaan vähän tienata välillä.

IMG_5586

Hauska sattumus: Menimme Timin kanssa viime vuoden kesällä ensimmäiselle yhteiselle  Tukholman-risteilyllemme, joka siis oli Timin ensimmäinen Ruotsin-matka. Taas unohdin, että portillahan on valokuvaaja, joka näyttää ottavan ihmisistä niin hyviä kuvia, etten käsitä, miten niin nopeasti saa sellaisia näpättyä. Onneksi Tim osaa myös väläyttää kunnon hampaat näkyy -hymyn tarvittaessa. Ehkä se ei ole niin tavallista, sillä valokuvaaja sanoi meille, että ”You must be Americans, because you have such great smiles”, ”te olette varmasti amerikkalaisia, kun teillä on noin upeat hymyt”. No läheltä liippasi, onhan se Kanadakin Pohjois-Amerikkaa.

Ensimmäinen valokuvaajan ottama kuva Timistä ja minusta, elokuussa 2016 Ruotsin-laivalla.

Ensimmäinen valokuvaajan ottama kuva Timistä ja minusta, elokuussa 2016 Ruotsin-laivalla.