Marraskuun kukkia

Monet laittavat nyt viestejä Suomesta, kuinka kamalasti pimeys väsyttää. Täällä 49. leveysasteella ei ihan niin lyhyitä päivät ole kuin siellä 60. asteen pohjoispuolella, mutta ei ole hurraamista täälläkään. Vietnamilaissyntyinen kynsihuoltajani kertoi, että sukulaiset kotimaassa eivät voi ymmärtää, kuinka täällä Kanadassa on kesällä niin myöhään niin valoisaa ja talvella niin aikaisin niin pimeää. Mitähän ajattelisivat Suomen juhannuksesta, kun pimeää ei tule oikein ollenkaan, tai joulunajasta, kun aurinko ei koskaan jaksa ponnistaa ylös taivaanrannan tuntumasta?

Olin tänäänkin aivan kuolettavan väsynyt. Ehkä oli vähän flunssanpoikasta tulossa, kun palelin niin paljon lämpimässä talossa. Koska tänään ei ollut kodin ulkopuolista hommaa, annoin puolenpäivän aikaan periksi väsymykselle, kääriydyin olohuoneen sohvalle tekoturkistorkkupeittoon ja ihan nukahdin! Tim oli touhukas ja laittoi sillä välin lounasta. Tim viimeisteli tänään myös ulkoportaamme, pyykkinurkkauksen pohjamaalauksen ja keittiön ilmanvaihto- ja lämmön talteenottopumpun, joten poden kyllä huonoa omaatuntoa, kun miesparka joutuu tekemään kaikki hommat kotona… Hoksaavainen vaimo voisi edes lounasta kokata.

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Ulkoportaiden kanssa Timiltä olikin kulunut päivä poikineen. Kun itselle tekee, niin laadun pitää sitten olla sellaista, ettei joka kerta katse osu johonkin virheeseen. Haastekerrointa lisäsi se, että kaikki tässä 80-luvulla rakennetussa talossa on vähän mutkalla. 90 asteen kulmia on todella vähän, mutta 22,5 asteisia kulmia löytyy kyllä montakin. Tim taivastelee asiaa, mutta selkeästi myös nauttii siitä, että joutuu käyttämään oivaa laskupäätään.

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset..

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset. Keskellä ei ollut ollut minkäänlaista tukirakennetta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta. Roska romantiikaksi!

Meillä on Timin kanssa remontoimisen suhteen yksi yhdistävä ajatus: haluamme, että kaikki kotona on kaunista, mutta käytämme mieluummin kekseliäisyyttä kuin käteistä. Tim on taitavasti remontoinut monta taloa arvokkaammaksi. Minä taas olen keskittynyt kodin sisäpuoleen. Olen aika hyvä tekemään jokaisesta kämpästä kodin kirpparitavaroilla.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä, ei nimittäin ole ihan yksinkertaista.

Muistan jo nuorena ajatelleeni, että tavallaan on hyväkin, kun ei ollut varaa mennä kauppaan ostamaan kaikkea kerralla. Jouduin miettimään, minkä tyylin halusin ja sitten käyttämään mielikuvitustani. Tosin siihen aikaan – 80-luvun alkupuolella – ei suomalaisten kauppojen valikoimat kovin kummoisia kyllä olleetkaan. Niinpä raahasin interraileilta seeprakuvioisia lautasia sopimaan seeprakuvioisiksi maalaamiini tuoleihin ja kävin Ruotsissa kansipaikalla matkustaen Kungens Kurvan Ikeassa, että sain kivoja serviettejä. Joskus revin auki mustia muovisäkkejä pöytäliinoiksi, kerran tapetoin vessan seinät kinkkupaperilla. Olin nimittäin lukenut, että Andy Warholin ”Tehtaan” seinät olivat hopeiset.

Nyt olisi hieman enemmän varaa ja kaupoissa valikoimia, mutta saan salaista tyydytystä siitä, että voin luoda kiinnostava/viihtyisän/elegantin tilan tavaroilla, joiden arvoa ja kauneutta muut eivät ole nähneet. Vähän niin kuin ihmistenkin suhteen: ei vielä antiikkia, mutta vintageahan tässä ollaan. Joskus nauramme Timin kanssa, että emme ehkä ole olleet niinkään ”pre-loved” kuin ”used”.

IMG_5989 (1)

Tässä se on: se hetki, kun syksy muuttuu talveksi. Kummatkin kaudet ovat vielä ja jo läsnä – ihan niin kuin keski-iässä.

Päikkäreitteni jälkeen kuulin Timin vaihtavan ulkona jonkun sanan miesäänen kanssa ja saapastelevan sitten uudet portaat kumisten ulko-ovelle. Mitä näinkään: kukkia! Ihana kukkakimppu suoraan Suomesta. Tai no, paikalliselta kukkakauppiaalta, joka oli saanut tarkat ohjeet Suomesta.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat sopivat meille täydellisesti.

Timistä ja minusta monet ihanat kuvat ottanut valokuvaajaystäväni Shanshan Gong oli lähettänyt upean kukkakimpun. Eikä ole edes syntymäpäiväni. Ensimmäiseen hääpäiväänkin on aikaa vielä puolitoista kuukautta. En kestä. Ensin kuvauksissa on tosi hauskaa, kuvista tulee loistavia ja sitten vielä nainen lähettää kukkia. Uskomatonta!

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Elämä on kyllä mahtavaa. Välillä elämässä on kaikkea glamoröösiä, välillä kaikea muuta kuin glamoröösiä. Ihaninta on juuri nyt, kun roska muuttuu takassa romantiikaksi. Revi siitä symboliikkaa!

Yksi susikeistani Shanshanin kuvista. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi - nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

Yksi suosikeistani Shanshanin ottamista kihlakuvista vuoden takaa. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi – nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

 

 

 

 

Takaisin kotona Kanadassa, oman kullan kainalossa

Onni. Se on sitä, kun saa taas herätä rakkaansa lämpimästä kyljestä, nuuskutella kaulaa ja levätä vielä hetken omassa sängyssä. Onnea on haahuilla omassa kodissa Kanadassa, tarkastella kaikkia niitä parannuksia, mitä taitava aviomies on tehnyt sillä välin kun olin puolitoista kuukautta Suomessa. Onnea on, kun saa kuunnella klassista Kanadan yleisradiosta samalla kun silittää isoa vaatekasaa. Onnea on mennä miehen mukaan ennen auringonnousua asentamaan keittiötä ja viettää koko päivä yhdessä. Onnea on tarpoa lähimetsässä ja hämmästellä, miten huikean luonnon keskellä saamme asua. Onnea on laittaa illalla tuli takkaan, katsella kullan kanssa Netflixiä ja tehdä ristipistotöitä. ”Ei tän elämän tän kummempaa tartte olla”, kuten hyvä ystäväni Arja sanoo.

Kotona!

Kotona!

Siskon ja äidin kanssa käytiin "hovikuvaajani" Shanshan Gongin kuvattavana Dragon Flower Photo Sudiossa Helsingin Pietarinkadulla.

Sarjassamme ”Suomalaisia naisia”. Marja-siskoni ja äitini Liisan kanssa käytiin ”hovikuvaajani” Shanshan Gongin kuvattavana Dragon Flower Photo Sudiossa Helsingin Pietarinkadulla, meikki Emma Ärmänen.

Suomessa oli kivaa ja kiireistä. Tein monta työkeikkaa, tapasin valtavasti tuttuja ja ehdin viettää kunnolla aikaa joidenkin läheisten ystävien kanssa. Kävimme äidin ja toisen siskon kanssa valokuvissa. Nautin Helsingin kulttuuritarjonnasta vaikka kärsin, kun en ehtinyt käydä kertaakaan teatterissa. Poikkesin Münchenissä, vietin viikonlopun Bukarestissa ja päivän Tallinnassa. Sain uudet hampaat, tai ainakin siis kruunut takahampaisiin ja kävin mammografiassa. Vierailin sairaaloissa. Kävin messuilla ja tapahtumissa, yksissä häissä, yksissä hautajaisissa ja monilla syntymäpäivillä. Matkasin kerran Jyväskylään ja kaksi kertaa Turkuun. Yövyin myös Salossa ja Kauniaisissa. Näin kaikki viisi pientä kummilastani ainakin kerran ja sain paljon haleja. Hyvä reissu.

Pieni kummityttöni L, tai "nainen nimeltä Mia Halonen" .

Pieni kummityttöni L, tai ”nainen nimeltä Mia Halonen”, kertoo nimilappu ja minun silmälasini ja saappaani.

Touhutytöt M ja L. Nyt "Mia Halosella" on myös minun jakkuni.

Touhutytöt M ja L. Nyt ”Mia Halosella” on myös minun jakkuni.

Tim oli poissaollessani keskittynyt töihin, ”koska elämän keskipiste oli poissa”. Rahatöiden välissä kotikin on kohentunut kummasti. Viimeisenä päivänä ennen tuloani Tim oli vielä ostanut kaapin täyteen ruokia, joista pidän ja pedannut sängyn nätiksi puhtailla lakanoilla, että minun olisi mukava tulla kotiin. Ja olihan se. Ihana, hoksaavainen Tim!

image

Matkan jälkeen olen kieltämättä ollut vähän kesäterässä. Kahvia kuluu tavallista enemmän, enkä silti ole kovin skarppi, varsinkaan ilta-yhdeksän jälkeen. En tiedä, kuinka kauan kehtaan syyttää 10-tunnin aikaeroa ja jetlagia.

image

Maailman paras paikka kulkee aina Timin mukana.

Kanadassa Kiitospäivää vietetään aiemmin kuin Amerikassa, jo näin lokakuun alussa. Maanantai-iltana menimme siis kotimäen toiselle puolen appivanhempien luo ensimmäiselle kanadalaiselle Kiitospäivän illalliselleni. Anoppi oli laittanut ihanaa paistia tykötarpeineen, appiukko tarjoili hyvää viiniä ja sherryä. Oli mukava ilta, hienoa olla takaisin uudella kotiseudulla ja uusien sukulaisten ja ystävien keskellä. Jos edes kerran vuodessa saa pysähtyä kaiken hyvän äärelle mitä elämässä on, niin sadonkorjuun aika juuri pimeimmän vuodenajan alkaessa on sille sopiva hetki. Viimeisen vuoden aikana Tim ja minä olemme menneet kihloihin ja naimisiin, viettäneet hääjuhlia, muuttaneet Kanadaan ja ostaneet talon, remontoineet ja reissanneet ja rakentaneet uusia ystävyyksiä. On ollut hieno vuosi meille kahdelle. Toivottavasti ensi vuonnakin saamme viettää Kiitospäivää yhtä onnellisissa tunnelmissa. Koti on nyt Kanadassa.

IMG_5626

 

Kyllä kiitos! Uusi päivä, uudet haasteet, uudet mahdollisuudet

Tietysti se menee näin: juuri kun on sekä kivoja työkeikkoja, reissuja että kaikkea muuta hauskaa, tulee sairaaksi. Ensin oli flunssainen olo, sitten vasen silmä muuttui punaiseksi (eli poliittista symboliikkaa). Olin varmaan aika pelottava näky, kun menin Kiiskin Sannan ja ihanien kummityttöjeni kanssa Specsaversin ja Lastenklinikan kummien tapahtumaan viime tiistaina.

Uutisankkuri ja aktiivinen Lastenklinikan kummi Pirjo Nuotio mallina muotinäytöksessä.

Uutisankkuri ja aktiivinen Lastenklinikan kummi Pirjo Nuotio mallina muotinäytöksessä.

Keskiviikkona menin käymään lääkärissä. Silmätulehduksen lisäksi minulla oli vanha tuttu teinivuosiltani, poskiontelotulehdus. Ilmankos oli olo aika vetämätön. Sain 10-päiväisen lääkekuurin ja silmätippoja. Nyt näyttää jo paljon paremmalta, vaikka toipilas olen edelleen. Kyllä tämä tästä.

image

Oli kiva törmätä tuttuihin. Maria Jungner ja Nina Sevelius aina yhtä hehkeinä.

Niinpä taas tänään aamulla ensimmäiseksi sanoin iloisesti ääneen ”Kiitos!” Se oli tapanani tehdä joka aamu silloin kun asuin yksin ja aina muistaessani edelleenkin, jos en siis herätä sillä ketään. En oikeastaan tiedä tarkkaan, ketä kiitän. Ehkä koko universumia? Kiitos kun saan taas herätä uuteen päivään, poskiontelotulehduksella tai ilman – moni ystäväni nimittäin ei enää saa. Kiitos kun olen jo tähän mennessä saanut elää aivan mahtavan elämän. Kiitos kaikista niistä haasteista, joita tähän päivään kuuluu, koska vain haasteet kasvattavat. Kiitos niistä mahdollisuuksista, joita tänäänkin saan, ihan vain jo siksi, että olen sattunut syntymään Suomeen. Kiitos siitä, että minulla on oma ihminen, jota ikävöidä. Kiitos, kun saan vielä nauttia äitini ja siskojeni seurasta. Kiitos kaikista eri-ikäisistä ystävistäni, jotka ovat valinneet minut elämäänsä. Kiitos kaikista kohtaamisista, joita elämääni osuu. On mahtavaa olla elossa!

Tiedän, että moni pitää minua nyt todella tekopyhänä. Pitäkööt. Jos en ole iloinen siitä kaikesta hyvästä, mitä minulla jo on, niin miksi ansaitsisin lisää? Vaikka tänään ei aurinko paistaisi risukasaan, niin enpä ole ennenkään edellisenä päivänä tiennyt, että seuraavana päivänä tulee onnenpotku. Toivoa täytyy pitää yllä, vaikka se olisi miten pienellä liekillä kytevä hiillos.

IMG_4186

Sitä paitsi luin juuri tutkimuksesta, että tärkein osa onnellisuutta on osata olla kiitollinen. Kellään ei kaikki mene aina pieleen – jos menisi, niin emme olisi tässä, elossa. Uusi päivä, uudet haasteet, uudet mahdollisuudet.

Siksi minusta olikin ihanaa löytää korut, joista on nyt nopeasti tullut uusia suosikkikorujani: Kauhajoen Ruokamessuilla jäin jo viime vuonna haikailemaan pohjalaisen yrittäjän Anne Vuorelan tekemiä Vernada-koruja, joissa lukee ”Tänään olen – kiitollinen”. Tänä vuonna sitten ostin itselleni kaulakorun ja siihen sopivat korvakorut, joissa lukee ”Elä, naura, rakasta”. Siinähän ne on, parhaat elämänohjeet. Kun olisi kiitollinen, naurava, elävä ja rakastava ihminen, niin olisi aika hyvää seuraa sekä itselleen että muille.

IMG_4185