Tavarat ja minä – luopumista ja kodin rakentamista

Olen viime aikoina ajatellut paljon suhdettani tavaroihin. Ensinnäkin olen itse vuoden aikana ensin luopunut kokonaisesta kodillisesta tavaraa, sitten hankkinut kaiken uudelleen. Siskoni on muuttamassa parinkymmenen vuoden jälkeen tilavasta omakotitalosta kerrostaloasuntoon, ja leskiäitini on karsinut tavaroita kylmäpäisemmin kuin varmaan koskaan elämässään. Ja tietysti olen konmarini lukenut, kuten jokainen kunnon ihminen.

Vajaa vuosi sitten purin vuosikymmenten mittaan keräämäni kodin Espoossa. Myin asunnon, myin kaiken mitä pystyin myymään, lahjoitin sen millä ei ollut niin paljon tunnearvoa ja varastoin äidin ja siskon luo ne tavarat, mistä en vielä halunnut luopua. Niinpä äidin varastokoppi on nyt täynnä laatikoita, joissa on astioita, astioita ja astioita. Kattaminen on yksi suosikkiasioistani ja sen huomaa. Kirjoja kirjoja kirjoja on kirjahyllyssä kahdessa rivissä, koska rakastan myös kirjoja ja vaatteita vaatteita vaatteita kaapit täynnä. Kenkiä en löytänyt viime käynnilläni mistään, mutta jossain nurkassa niitäkin on aika kasa. Jonkin verran taidetta. Ja papereita, oooh… Niiden läpikäyminen on ollut henkisesti työläintä. Kaiken lisäksi tulimme Timin kanssa kumpikin kuolemansairaiksi heti häidemme jälkeen 21.12. eikä jouluna vaan ollut sellaista tarmoa, mitä karsimiseen tarvitaan.

Entinen koti Espoossa.

Entinen koti Espoossa vuosi sitten, joulukuun alussa.

E9092250-7694-4F2E-977D-C2395D55D3F4

Sohvapöytä ja ruokapöytä olivat niin rakkaita, että hankin täällä Kanadassa täsmälleen samanlaiset!

Lähdimme sitten heti tammikuun alussa tänne Kanadaan, kun siskot ja äiti jäivät vielä tekemään loppusiivousta asunnollani (KIITOS!). Emme lähettäneet muuttokuormaa Nanaimoon, kun kuulimme hinta-arviot. Ajattelin, että hankimme ensin kodin, ja sitten mietimme, mitkä tavaroistani on sellaisia, että niitä ei saisi hankittua Kanadasta edullisemmin.

Meillä oli tänne tullessamme kummallakin kaksi isoa matkalaukkua. Tim oli myynyt oman asuntonsa syyskuussa ja kaupan päälle oli mennyt melkein kaikki niistäkin vähistä kalusteista, mitä avioeron jäljiltä oli kertynyt. Aloitimme siis lähes puhtaalta pöydältä, niin kuin nuoripari ainakin.

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka paljon kotona on sellaista tavaraa, jota ei edes tajua tarvitsevansa, muutakin kuin vain huonekalut. Suihkuverho. Sakset. Salaattikulho. Roskakori. Vierastyyny. Teippi. Vesikannu. Pussilakana. Verhotanko. Lamppu. Leipäveitsi. Silityslauta. Lahjapaperia. Siis sellaisia tavaroita, joita ei tuo mukanaan niissä kahdessa matkalaukussa. Joku ihmetteli, miksi en pitänyt remppahommissa ”joitain vanhoja farkkuja ja t-paitoja” – no, kulahtaneet vaatteet ovat juuri niitä, joita ei rahdata toiselle puolen maapalloa.

Olen löytänyt hurmaavia vanhoja tavaroita kirpputoreilta, kuten nämä pöllömaljakot. Tällaiset persoonalliset tavarat tekevät kodin.

Olen löytänyt hurmaavia vanhoja tavaroita kirpputoreilta, kuten nämä pöllömaljakot. Tällaiset persoonalliset tavarat tekevät kodin.

Aina joku naljailee, että onko Mia taas shoppailemassa. Ensimmäiset kuukaudet Kanadassa kiersinkin erittäin ahkerasti kirpputoreja ja taisin ostaa – isoja kalusteita lukuunottamatta – kaiken tarvittavan kotiimme sillä summalla, millä olisin rahdannut tänne muutaman kuutiometrin Arabian Teema-sarjaa. Huhtikuussa lähes kaikki oli jo hankittu ja toukokuussa koti näytti jo siltä, että se on rakkaudella koottu vuosien aikana. Sen jälkeen shoppailun tarve väheni huomattavasti.

Kanadan-kotimme iso valkea ruokapöytä ja pyöreä lasinen sohvapöytä ovat muuten täsmälleen samat kuin minulla oli Suomen-kodissa! Pidin niistä niin paljon, että etsin netistä jotain vastaavaa, ja hämmästyksekseni löysin samanlaiset täältä, käytettyinä nettikirpparilta halvalla. Soikion mallinen pöytä kahdeksalle on juuri oikean kokoinen ruokailutilaamme ja isoja pyöreitä lasisia sohvapöytiä on muuten vaikea löytää. Ne saatuani muuttokuorman puute ei enää kauheasti harmittanut.

Illallisen jälkeen on kiva siirtyä olohuoneen puolelle juttelemaan takkatulen loisteessa.

Illallisen jälkeen on kiva siirtyä olohuoneen puolelle juttelemaan takkatulen loisteessa. Tiskit jäävät huomiselle!

Täälläpäin Kanadaa elämä on useimmilla myös ollut verraten vaatimatonta, mutta ei sentään samanlaista kuin Suomessa sotien jälkeen. Timillä onkin usein tapana sanoa tavaroista lohduttavasti, että ”there is more in the store”, kaupassa on lisää. Sehän ei oikeastaan ollut totta minun lapsuuteni Suomessa, sillä 60-luvun lopulla kaupoissa ei todellakaan ollut nykyisenlaisia valikoimia. Siksi oli pakko olla neuvokas, säästää saadessaan että on ottaa tarvitessaan. Mutta arvostan Timin asennetta, tavarat ovat vain tavaroita.

Kaurismäen elokuvissa köyhillä ihmisillä ei ole paljon tavaraa, vain muutama mid-century modern -tyylinen kaunis esine. Oikeassa elämässä Suomessa köyhyys ei tarkoita sitä, etteikö tavaraa olisi. Tavarat ovat ehkä heikompilaatuisia, mutta niitä voi olla paljon. Laadusta on tullut tärkeämpi mittari kuin määrästä.

Muistan 80-luvulta erään naisen kertoneen, että Japanissa tila on luksusta ja siksi todella ylellisissä kaupoissa on vain vähän tavaroita esillä, kuin taidegalleriassa. Siinä mielessä olemme varmaankin lähentyneet japanilaista estetiikkaa. Katso mitä tahansa sisustuslehteä ja niiden ankaran tyhjiä huoneita.

Tunnustan: minä en ole minimalisti. Pidän ylellisestä runsaudesta. Pidän sävykkyydestä, pidän eri materiaalien vaihtelusta, kosketeltavista pinnoista. Minusta kotona pitää olla kirjoja, astoita kestitsemiseen, taidetta, kynttilöitä, serviettejä, tyynyjä, torkkupeittoja ja verhoja. Mielellään tuoreita kukkia, ja niitä varten maljakoita. Koska en voi aina vaikuttaa kovinkaan paljon ympäröivään maailmaan, jokainen kotini seinien sisäpuolella oleva tavara on käsin poimittu.

Olen pohtinut, onko minimalismiin pyrkiminen ja kaiken tavaran kammoaminen myös eräs materialismin muoto. Tietysti joskus melkein täytyy tehdä karsintaa, mutta tavarat ovat tosiaankin vain tavaroita. Laitan kiertoon sen, mikä enää ei tee elämäämme paremmaksi ja teen kodistamme niin mukavan kuin mahdollista. Juuri meille kahdelle. Ja meidän valitsemillemme vieraille.

8681AF62-DD99-4BCC-94FC-A6C82D46366F

 

 

Marraskuun kukkia

Monet laittavat nyt viestejä Suomesta, kuinka kamalasti pimeys väsyttää. Täällä 49. leveysasteella ei ihan niin lyhyitä päivät ole kuin siellä 60. asteen pohjoispuolella, mutta ei ole hurraamista täälläkään. Vietnamilaissyntyinen kynsihuoltajani kertoi, että sukulaiset kotimaassa eivät voi ymmärtää, kuinka täällä Kanadassa on kesällä niin myöhään niin valoisaa ja talvella niin aikaisin niin pimeää. Mitähän ajattelisivat Suomen juhannuksesta, kun pimeää ei tule oikein ollenkaan, tai joulunajasta, kun aurinko ei koskaan jaksa ponnistaa ylös taivaanrannan tuntumasta?

Olin tänäänkin aivan kuolettavan väsynyt. Ehkä oli vähän flunssanpoikasta tulossa, kun palelin niin paljon lämpimässä talossa. Koska tänään ei ollut kodin ulkopuolista hommaa, annoin puolenpäivän aikaan periksi väsymykselle, kääriydyin olohuoneen sohvalle tekoturkistorkkupeittoon ja ihan nukahdin! Tim oli touhukas ja laittoi sillä välin lounasta. Tim viimeisteli tänään myös ulkoportaamme, pyykkinurkkauksen pohjamaalauksen ja keittiön ilmanvaihto- ja lämmön talteenottopumpun, joten poden kyllä huonoa omaatuntoa, kun miesparka joutuu tekemään kaikki hommat kotona… Hoksaavainen vaimo voisi edes lounasta kokata.

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Tässä uudet portaat. Tim teki, ihan itse!

Ulkoportaiden kanssa Timiltä olikin kulunut päivä poikineen. Kun itselle tekee, niin laadun pitää sitten olla sellaista, ettei joka kerta katse osu johonkin virheeseen. Haastekerrointa lisäsi se, että kaikki tässä 80-luvulla rakennetussa talossa on vähän mutkalla. 90 asteen kulmia on todella vähän, mutta 22,5 asteisia kulmia löytyy kyllä montakin. Tim taivastelee asiaa, mutta selkeästi myös nauttii siitä, että joutuu käyttämään oivaa laskupäätään.

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset..

Vanhat portaat olivatkin suorastaan hengenvaaralliset. Keskellä ei ollut ollut minkäänlaista tukirakennetta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta.

Vanhoista lahoista portaista tuli takkapuuta. Roska romantiikaksi!

Meillä on Timin kanssa remontoimisen suhteen yksi yhdistävä ajatus: haluamme, että kaikki kotona on kaunista, mutta käytämme mieluummin kekseliäisyyttä kuin käteistä. Tim on taitavasti remontoinut monta taloa arvokkaammaksi. Minä taas olen keskittynyt kodin sisäpuoleen. Olen aika hyvä tekemään jokaisesta kämpästä kodin kirpparitavaroilla.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä.

Näistä tarkoista liitoksista Tim on syystä ylpeä, ei nimittäin ole ihan yksinkertaista.

Muistan jo nuorena ajatelleeni, että tavallaan on hyväkin, kun ei ollut varaa mennä kauppaan ostamaan kaikkea kerralla. Jouduin miettimään, minkä tyylin halusin ja sitten käyttämään mielikuvitustani. Tosin siihen aikaan – 80-luvun alkupuolella – ei suomalaisten kauppojen valikoimat kovin kummoisia kyllä olleetkaan. Niinpä raahasin interraileilta seeprakuvioisia lautasia sopimaan seeprakuvioisiksi maalaamiini tuoleihin ja kävin Ruotsissa kansipaikalla matkustaen Kungens Kurvan Ikeassa, että sain kivoja serviettejä. Joskus revin auki mustia muovisäkkejä pöytäliinoiksi, kerran tapetoin vessan seinät kinkkupaperilla. Olin nimittäin lukenut, että Andy Warholin ”Tehtaan” seinät olivat hopeiset.

Nyt olisi hieman enemmän varaa ja kaupoissa valikoimia, mutta saan salaista tyydytystä siitä, että voin luoda kiinnostava/viihtyisän/elegantin tilan tavaroilla, joiden arvoa ja kauneutta muut eivät ole nähneet. Vähän niin kuin ihmistenkin suhteen: ei vielä antiikkia, mutta vintageahan tässä ollaan. Joskus nauramme Timin kanssa, että emme ehkä ole olleet niinkään ”pre-loved” kuin ”used”.

IMG_5989 (1)

Tässä se on: se hetki, kun syksy muuttuu talveksi. Kummatkin kaudet ovat vielä ja jo läsnä – ihan niin kuin keski-iässä.

Päikkäreitteni jälkeen kuulin Timin vaihtavan ulkona jonkun sanan miesäänen kanssa ja saapastelevan sitten uudet portaat kumisten ulko-ovelle. Mitä näinkään: kukkia! Ihana kukkakimppu suoraan Suomesta. Tai no, paikalliselta kukkakauppiaalta, joka oli saanut tarkat ohjeet Suomesta.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat.

Valokuvaajaystäväni Shanshan Gongin lähettämät kukat sopivat meille täydellisesti.

Timistä ja minusta monet ihanat kuvat ottanut valokuvaajaystäväni Shanshan Gong oli lähettänyt upean kukkakimpun. Eikä ole edes syntymäpäiväni. Ensimmäiseen hääpäiväänkin on aikaa vielä puolitoista kuukautta. En kestä. Ensin kuvauksissa on tosi hauskaa, kuvista tulee loistavia ja sitten vielä nainen lähettää kukkia. Uskomatonta!

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Shanshan Gong ja luottomeikkaajani Emma Ärmänen saavat ihmeitä aikaan Dragon Flower Photo Studiossa.

Elämä on kyllä mahtavaa. Välillä elämässä on kaikkea glamoröösiä, välillä kaikea muuta kuin glamoröösiä. Ihaninta on juuri nyt, kun roska muuttuu takassa romantiikaksi. Revi siitä symboliikkaa!

Yksi susikeistani Shanshanin kuvista. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi - nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

Yksi suosikeistani Shanshanin ottamista kihlakuvista vuoden takaa. Ruusun ostin 2 eurolla matkalla studioon kuvausrekvisiitaksi – nyt se elää ikuisesti näissä kuvissa.

 

 

 

 

Vaahteranlehti vieköön! Kanadan upeaa syksyn väriloistoa kotikulmilla

Äiti kertoi, että Espoossa oli satanut kymmenisen senttiä räntää. Ikkunoiden skrapausaika on kuulemma alkanut nyt myös Etelä-Suomessa. Täällä British Columbiassakin on tupruttanut lunta. Radiouutisissa kertoivat, että alkuviikosta provinssin koillisosassa pyrytti jopa puoli metriä päivässä.

Onneksi meillä Vancouverinsaarella on vielä syksy eikä talvi. Olemme viime päivinä saaneet nauttineet ihanasta kuulaudesta. Elämme Kanadan lämpimimmässä osassa: Nanaimo on joidenkin määritelmien mukaan vielä välimerellistä ilmastovyöhykettä. Meillä on silti jo selvästi pohjoisempaa tuntua ilmastossa kuin sadan kilometrin päässä saaren eteläosissa. Olimme taas viikolla Victoriassa keittiöasennushommissa ja siellä vieläkin kolibrit singahtelivat ilmassa ja gekko-liskot seinillä.image

Tänään säätiedotuksen mukaan Nanaimossa oli lämpötila 8 ja 18 asteen välillä – huom, plussan puolella siis! Kovin kesäiseltä ei varjossa tuntunut, mutta aurinko paistoi siniseltä taivaalta kuin viimeistä päivää. Komein ruska on ehkä jo ohi, mutta kyllä minulle kelpaa kuitenkin.

Terasiltamme näkee ruskan loistoa omalla ja naapureitten pihoilla.

Terasiltamme näkee ruskan loistoa omalla ja naapureitten pihoilla. Entiset kattovärkit odottelevat pääsyä kaatopaikalle.

Parasta nautta tästä väriloistosta nyt. Olemme nimittäin jo saaneet taas esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Tim oli suunnitellut tänä kesänä vaihtavansa vain vuotavan neljänneksen ulkokatostamme, mutta Suomessa ollessani innostui huhkimaan koko katon uusiksi. Siinä olikin aikamoinen urakka, sillä Tim joutui yksin kantamaan isot vanerilevyt ja  30 kiloa painavat kattohuopapakkaukset katolle tikkaita pitkin. Siitä tuli jokunen sata kiloa yhteensä, ja särkevä kroppa. En edelleenkään ymmärrä, miten Tim pystyi niin isoon urakkaan, mutta huomaan kyllä selvästi miehen muskeleiden kasvaneen. Tim on todella jäntevässä kunnossa.

image

Uusi katto! Ihana vaahtera taitaa olla naapurin puolella, mutta kultaiset lehdet kyllä löytävät tiensä meidänkin räystäskouruihin.

Heti seuravana päivänä, kun Tim sai katon valmiiksi, taivas repesi. Täällä sateet saattavat olla suorastaan raamatullisia, etenkin ne, joita kutsutaan ”pineapple express” -nimityksellä. Silloin Hawaiilta tulee lämmintä ilmaa, joka sekoittuu täällä meidän kohdallamme kylmempään ilmamassaan. Ja sitten tapahtuu jotain, jonka joku meteorologiaan perehtynyt osaisi paremmin selittää. Joka tapauksessa varsinkin mantereen puolella tiheään rakennetussa Vancouverissa kadut tulvivat, kun vesimassat eivät pysty imeytymään maahan. Siitähän sitten helposti seuraa kaaos, joka vaikuttaa jopa miljoonien ihmisten elämään. Milloin mikäkin silta tai tunneli on tukossa ja ihmiset tönöttävät autoissaan työmatkoillaan tuntitolkulla. Talvella sateet voivat tulla lumena eikä se tee asioista yhtään helpompaa.

Nyt meillä sade on siis tauonnut ainakin hetkeksi. Tämän viikonlopun otamme rauhallisesti ja keräämme voimia. Yritän imeä itseeni kauniita värejä ja olla ajattelematta, että pian tulee käyttöä uudelle vettähylkivälle talvitakilleni ja kanadabuutseille läpi kylmän, kostean ja pimeän talven. Mutta onhan niistä selvitty jo yli puolen vuosisadan verran ennenkin. Menee se taas yksi lisää –  etenkin kun saa viettää sen oman kullan kainalossa, välimerellisessä ilmastossa!

image

Rauhallinen kotikatumme aamuauringossa