Maahanmuuttokuulumisia: Työlupa tuli!

Kertausta ja uutisia: Muutimme Kanadaan tänä vuonna tammikuun alussa. Olimme menneet naimisiin Tampereen maistraatissa ennen joulua ja Kanadaan päästyämme Tim alkoi heti täyttää maahanmuuttohakemuksiani. Kyllä niissä oli täyttämistäkin! Olen pitänyt itseäni aika hakana lomakkeiden täytössä, mutta näiden kanssa minulla meni hermo hetimiten. Onneksi Tim jaksoi paneutua asiaan. Hakemuksissa piti olla tarkkana, sillä aina välillä hakijana puhuteltiin minua, välillä Timiä: Tim joutui ensin hakemaan hyväksymisen kelvatakseen perheenjäsenen sponsoriksi ja vakuuttamaan, ettei tarvitse yhteiskunnan apua elättämiseeni seuraavaan kolmeen vuoteen, ei edes vaikka eroaisimme. Ymmärrän oikein hyvin, että useimmat ihmiset käyttävät asiantuntijoita hakemusten täyttämiseen, vaikka kuinka luulisivat puhuvansa englantia hyvin.

Tampereen maistraatissa avioliittoon vihkiminen sujui todella hyvin yös englanniksi, kiitos vihkijä Seppo Puheloisen! Ihania kummilapsiani oli myös paikalla peräti neljä.

Tampereen maistraatissa avioliittoon vihkiminen sujui todella hyvin myös englanniksi, kiitos vihkijä Seppo Puheloisen. Lähisuvun lisäksi ihania kummilapsiani oli myös paikalla peräti neljä!

IMG_3466

Maistraatissa oli uusi ”vihkihuone”, joka oli omalla tavallaan jopa tunnelmallinen. Meillä ainakin taisi tulla tippa silmään kummallakin seremonian aikana. Tässä kuvassa olemme jo aviopari ja on helppo hymyillä.

Helmikuussa iso hakemusnivaska liitteineen (kuten 20 valokuvaa, jotka todistivat suhteemme aitoudesta) lähetettiin Kanadan viranomaisten käsittelyyn. Paketti tuli kuitenkin parin viikon päästä takaisin, sillä siitä puuttui syntymätodistukseni. Lähetimme paperit takaisin vahvistettuna jälleen uudella kopiolla väestörekisteriotettani ja printillä Australian maahanmuuttoviranomaisten sivuilta, jossa todetaan, että syntymätodistusten sijaan suomalaiset käyttävät väestörekisteriotteita.

Takaterassin alta löytyi rastaiden pesiä.

Takaterassin alta löytyi rastaiden pesiä. Horjuva aasinsilta siihen, että näin mekin rakennamme uuutta pesäämme Kanadassa.

Olin varautunut siihen, että pysyvää oleskelulupaa ja työlupaa ei välttämättä vielä tämän vuoden puolella kuuluisi. Eräskin saksalainen purjehdustuttumme perheineen oli joutunut anomaan lupaa 4 vuotta, vaikka hänen vanhempansa jo asuivat täällä. Kun lupa vihdoin heltisi, koko perheen piti muuttaa maahan 6 kuukauden sisällä, ettei lupa raukeaisi. Saksalaisella juristilla Martina Kaiserilla, joka on täällä kurssit käynyt maahanmuuttokonsultti, on myös kerrottavana paljon tarinoita hakijoista, joille ei niin vain Kanadan raja aukene. Erilaisia maahanmuutto-ohjelmia on monia kymmeniä ja niissä on erilaisia ehtoja, joista on vaikea ottaa selvää ilman asiantuntijaa. Ei tänne Kanadaan siis niin vaan muuteta, vaikka suomalaiset usein tuntuvat luulevan, että meidät toivotettaisiin kyselemättä tervetulleiksi minne vaan.

Olipa siis iloinen yllätys, kun häämatkalta tultuamme minua odotti täällä työlupa! Se oli myönnetty sillä aikaa kun olimme Suomessa ja teki jo maahantulon Vancouverin kentällä erittäin sujuvaksi – lupa on kiinnitettynä elektronisesti passiini. Muutenkin matkailu on nyt entistäkin sujuvampaa, koska avioparina voimme sekä Kanadassa että Suomessa mennä aina maan kansalaisille tarkoitettuun passintarkastusjonoon. Tämän meille kertoi Helsinki-Vantaan kentällä ystävällinen virkailija, kun kauhistelimme satojen matkailijoiden jonoa passintarkastukseen.

IMG_2910

Kaikki viralliset paperit Kanadassa ovat kaksikieliä, englanniksi ja ranskaksi. Tosin Timin entisessä kotikaupungissa Richmondissa valtaosa asukkaista on kiinalaisia, joten kunnalliset paperit tulivat englanniksi ja mandariinikiinaksi.

Saan siis nyt ihan laillisesti etsiä täällä Kanadassa töitä, tosin en ihan mitä vaan: en saa ainakaan ilman eri selvityksiä olla esimerkiksi alakoululaisten opettaja, hieroja enkä strippari. Onneksi jää aika paljon vielä muita ammatteja, mitä saan tehdä. Olen alkanutkin vierailla ahkerasti eri avoimista työpaikoista Nanaimossa kertovilla sivustoilla.

Vancouverissa olisi miljoonakaupungin tapaan enemmän työtilaisuuksia esimerkiksi media-alalla, mutta sinne ei kyllä ihan alvariinsa voi rampata, sillä laivalla matkaan menee nelisen tuntia suuntaansa. Vesitasoilla lentäen menisi vähemmän aikaa, mutta taas enemmän rahaa.

Tim kunnostaa takaterassiamme ja tekee uudet portaat.

Tim kunnostaa takaterassiamme ja tekee uudet portaat.

Kaikkein parasta olisi, jos saisin täällä jotain vaikka matkailuun liittyviä projekteja (olen ollut matkanjohtajana ja opiskellutkin nuorena matkailualaa kauppaopistossa), tai ehkä jotain sisustamiseen tai kirjoihin liittyvää? Suuressa kirjakaupassa ainakin näytti olevan taas paikka auki. Olen nykyisin niin kotihiiri, että tykkään myös tehdä etätöitä kotoa käsin. Voisin siis jatkaa kirjoitushommia ja vaikka olla koelukijana kirjoille. Viime vuosina olen kirjoittanut paljon artikkeleita myös englanniksi, joten ehkä jotain löytyy, missä voin yhdistää taitojani. Täytyy vain laittaa taas sana kiertämään, että tässä olisi tekijä.

IMG_2881

Meidän Timppa osaa tehdä mitä vaan <3 Vanhan talon kunnostaminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi, jos joka hommaan pitäisi palkata tekijät.

Täällä Kanadassa on myös se hyvä puoli, että täällä olen vain tavallinen viisikymppinen maahanmuuttajatäti, enkä mikään entinen tv-juontaja, joka ”ei kuitenkaan viihtyisi tässä työssä, kun on tehnyt niin isoja juttuja”. Kun on kerran tehnyt jotain ”isompaa”, monen on vaikea uskoa, että ihan tavallinen työkin kelpaisi.

Ihan vielä en voi kuitenkaan Kanadasta työpaikkaa hakea, sillä tulen pian Suomeen koko syyskuuksi juontamaan taas mm. Kauhajoen hienot Ruokamessut syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja Nordic Business Forumin lehdistötilaisuudet lokakuun alussa. Ainakin yksi kirjailijahaastattelukin on Helsingissä Taiteiden yössä. Ja ennen kuin voin ottaa mitään kodin ulkopuolista pestiä vastaan, minulla täytyy olla auto, julkinen liikennehän on täällä aika olematonta. Autoa taas ei kannata ostaa pihaan seisomaan ainakaan ennen kuin tulen takaisin kotiin Kanadaan lokakuussa. Mutta on sitä silti tullut tässä jo pyörittyä myös käytettyjä autoja myyvillä sivustoilla..

Enää pari porrasta puuttuu. Eikö täsä ole vähän symboliikka?

Nyt enää pari porrasta puuttuu. Eikö tässäkin ole taas vähän symboliikkaa?

Nyt sitten odottelen vielä vakinaisesti maassa asuvan ”permanent resident” -lupaa, joka kuulemma pitäisi tulla suhteellisen nopeasti työluvan jälkeen. Se antaa paljolti samoja oikeuksia, kuin kansalaisillakin on, myös äänioikeuden ainakin paikallisissa vaaleissa. Kävin taas tänään tarkastamassa immigration statukseni virallisen maahanmuuttosivustolta. Käsittelyssä on edelleen, ei vielä päätöstä. Kärsivällisyys on hyve, jota on hyvä harjoitella säännöllisesti.

Kanada on ollut minulle vielä parempi paikka asua kuin uskoinkaan. Täällä Vancouverin saarella on mukavan järkeviä ihmisiä, suhteellisen leppoisa meno ja huikean kaunis luonto. Eläminen on edullisempaa ja talvikin on lyhyempi kuin Suomessa. Toisaalta, asuisin missä vain, kunhan saan elää Timin kanssa. Melkein mihin paikkaan tahansa voi rakentaa kodin, jos kotona on rakkautta.

Minusta tässä Shanshan Gongin kesäkuussa ottamassa kuvassa on hauskaa vakavamielisyyttä.

Helluntaiheilaa tai ei, 2017 voi vielä olla Rakkauden Kesä

Kesäkuun alussa vuosi sitten minusta oli iso haastattelu Helsingin Sanomissa. Kerroin siinä, että deittausvalmentajana kysyn usein suomalaisilta sinkkunaisilta, kumpi on todennäköisempää: se, että nainen on kahden vuoden päästä naimisissa vai juossut maratonin. Tosi moni nainen maailmassa on naimisissa ja maailman mittakaavassa vain harva on juossut maratonin, mutta en muista yhtään kertaa, että suomalaisnainen olisi veikannut avioliiton olevan todennäköisempi vaihtoehto. Miksi ihmeessä niin monesta tuntuu, että kumppanin löytäminen on lähes mahdotonta? Mutta siltä se usein minustakin usein tuntui. Olin kuitenkin päättänyt tehdä kaiken voitavani, että tapaisin hyvän kumppanin, ettei tarvitsisi sitten seitsemänkymppisenä jossitella.

Hesarin artikkelin verkkoversio löytyy täältä:

http://www.hs.fi/elama/art-2000002904096.html

12798992_10153958353872604_5856054273805537992_n

Ensimmäinen kuva, jonka Tim minusta näki. Otettu treffittömänä valentinenpäivänä 2016.

Muistan aamun, kun Hesari ilmestyi. Olin ystäväni Sirkun luona yötä, sillä Sirkku lähti aikaisin aamulla reissuun ja minä huolehdin hänen superkivan kouluikäisen poikansa aamupuuhista. Olin valvonut yöllä ja laittanut puhelimesta viestejä sille komealle kanadalaiselle, jonka olin juuri tavannut netissä. Yhteys katkeili vähän väliä ja – kun olin ensin kadottanut pitkän kirjoitukseni – aloin lähetellä viestejä pienemmissä osissa. Vasta myöhemmin tajusin, että se saattoi näyttää hullulta. Pelkäsin, että tämä Tim luulee minun olevan aivan sekomuija. Kaveri oli purjehduskisassa Vancouverin saaren edustalla ja vastaili minulle trimaraanin kyydistä kun ehti. Eikä onneksi luullut minua aivan sekopääksi, vaikka saikin monta lyhyehköä viestiä putkeen.

13417669_10153760635668721_7785941228171876965_n

Ihanan amerikanserkkuni Kaen kanssa Sibelius-monumentilla. Ei tainnut olla kovin kuuma kesäkuussa 2016, koska kevyttoppis pysyi tiukasti päällä.

Pian sen jälkeen kesäkuun alkupuolella viime vuonna luonani Espoossa majoittui amerikansukulaisia, neljä naista Detroitista. Nämä olivat fiksuja naisia ja meillä oli paljon hyviä keskusteluja. Kävimme myös Turussa ja musiikkijuhlilla Naanantalissa (jossa muuten sattumalta presidentti Niinistö rouvineen kulki ohitsemme metrin päästä) ja paluumatkalla autoillessamme kotiin valoisassa kesäyössä kerroin seitsemänkymppiselle Kaelle, kuinka toivottomalta välillä tuntuu olla viisikymppinen sinkku Suomessa, jossa ei oikein treffailukulttuuria minunikäisilläni ole. Kun on yli neljä vuotta sinkku, siihen mahtuu noin 1600 iltaa kun menee yksin nukkumaan, 1600 yötä, kun nukkuu yksin ja 1600 aamua, kun herää yksin. Toisen ihmisen lämmön nälkä oli riuduttava, eikä se suinkaan ole sama asia, kuin seksin nälkä. Oikea intiimiys ja läheisyys on paljon enemmän, paljon arvokkaampaa, paljon harvinaisempaa. Ja silloin vuosi sitten tuntui, että käy aina vain epätodennäköisemmäksi, että ketään löytäisin – ei tässä kukaan enää nuoremmaksi tule. Vancouverissa olisi yksi erityisen kiinnostava mies, mutta kiinnostaville kavereille on ottajia sielläkin. Emme varmaan koskaan tapaa, jollen saa tarpeeksi rahaa kokooon Vancouverin-matkaa varten.

13907082_994111647373098_4888759788749047611_n

Shanshan Gongin kuva ”Runaway Princess”, 2016.

Vain kaksi kuukautta tämän jälkeen kaikki muuttui. Postailin Facebookiin ystäväni Shanshan Gongin ottamia kuvia, joissa poseerasin tiara päässä sellaisissa tylliunelmissa, joita ei omasta vaatekaapistani ikinä löytyisi. Tämä Vancouverin komistus Tim tykkäsi kuvistani ja sanoi, että tekisi ihan mieli hypätä koneeseen ja lentää tapaamaan minua. ”Mikä estää?” kysyin – ja viikon kuluttua Tim oli Suomessa.

13872814_992712320846364_9061920623782996882_n

Kuva Shanshan Gong/Dragon Flower Photo Studio 2016

Kun nyt nautimme tästä ihanasta alkukesästä avioparina omassa yhteisessä talossamme olen todella iloinen siitä, että jaksoin yrittää. Muistutin aina itseäni siitä, ettei minussa ole mitään niin perinpohjaista vikaa, ettenkö jollekulle kivalle kelpaisi, kunhan vain jaksan tehdä oman osani sen eteen että edes kohdattaisiin. Ja olen iloinen, että komea kanadalainen Tim uskalsi ottaa riskin ja lentää Suomeen asti minua tapaamaan.  Olinhan luvannut, että en myy hänen munuaisiaan, en ainakaan kumpaakin (erään amerikkalaisen ystäväni Suomen-matkaa kun jotkun kauhistelivat ja pelkäsivät tämän joutuvan elinkaupan uhriksi). Tim siis saapui, rakastuimme ja olemme olleet siitä lähtien erottamattomia. Miten se sanonta meneekään, että onni on sitä, kun valmistautuminen kohtaa tilaisuuden. Elokuisessa Helsingissä kohtasi kaksi ihmistä, jotka olivat valmiita elämänmuutokseen. Nyt parin viikon päästä juhlimme puolivuotishääpäiväämme.

Näin helluntaina kesä 2017 on vasta aluillaan. Jäljellä on lähes 100 päivää nauttia, elää täysillä, rakastaa isosti – oli sinulla nyt kumppani tai ei. On vielä kaikki mahdollisuudet tehdä tästä se kesä, jota myöhemmin muistellaan Rakkauden kesänä.

P.S. Siinä vuoden takaisessa Hesarin haastattelussa muuten minulta itseltänikin kysyttiin, kumpi on omalla kohdallani todennäköisempää: maraton vai avioliitto. Vastasin, että kahden vuoden päästä en ainakaan ole juossut maratonia.

 

14825744_10210154388238849_504578557_n

Koska Shanshanin kuvat olivat niin ratkaisevassa osassa rakkaustarinaamme, Shanshan halusi ottaa meistä myös yhteiskuvia. Tämä on suosikkini kaikista kuvista ikinä.

 

 

Pintaliitoa länsirannikolla: lentoja, juhlia ja jetset-kuvauksia

Moni tuntuu ajattelevan, että elämä ulkomailla on paljon glamoröösimpää kuin Suomessa. Ehkä se johtuu siitä, että usein kerrotaan jonkun suomalaissyntyisen investointipankkiirin, entisen huippumallin tai ainakin ison firman lähettämän kovapalkkaisen johtajan seurapiirimenoista, eikä pienillä tuloilla kitkuttelevien ulkosuomalaisten elämästä. Varsinkin, jos on matkustellut maailmalla vain lomamatkoilla, on helppo ajatella, että elämä muualla olisi yhtä juhlaa.  Valitettavasti voin kokemuksesta kertoa, että kaupassakäynti ja vessan siivous on suunnilleen yhtä vähän hohdokasta ulkomailla kuin kotimaassakin. Arki on arkea kaikkialla.

Paitsi että täytyy tunnustaa, että kulunut viikko on kyllä ollut minulle poikkeuksellisen hohdokas. On ollut bileitä, kuvauksia ja lennähtämistä suurkaupungin sykkeeseen. Aloitetaan alusta, eli viime viikon tiistaista:

Vaikka täällä Nanaimossa on aikoinaan ollut paljonkin suomalaisia, tämä on yksi harvoista paikoista maailmassa, missä en ole vahingossa kaupungilla kuullut suomen sanaa. (Sitä ei siis lasketa, että Timin kanssa puhumme jonkin verran suomea keskenämme). No, viime tiistaina sain puhua äidinkieltäni oikein kahden kivan suomalaisnaisen kanssa. Päivi ja Marketta ovat kummatkin asuneet täällä Kanadassa jo vuosikymmeniä, mutta suomen kieli ei ole unohtunut. Olipa kiva lounastaa upeiden naisten kanssa!

IMG_0856

Suomea sain puhua pulputtaa myös torstaina, mutta sitä varten piti matkustaa täältä Vancouverin saarelta mantereelle. Nanaimo sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Vancouverista, ja lautalla matka salmen yli kestää melkein kaksi tuntia. Lauttarannassa odottelu ja ajomatka keskustaan tekee siihen vielä puolisentoista tuntia lisää. Mutta vesitasolla Vancouverin keskustaan tai lentokentän lähelle Richmondiin pääsee reilussa varttitunnissa monta kertaa päivässä. Niinpä aurinkoisena torstaiaamuna kömmin elämäni ensimmäistä kertaa Seair-yhtiön vesitasoon, pelkääjän paikalle. Täytyy tunnustaa, että jos ei nyt ihan pelottanut, niin vähän jännitti kylläkin. Ihan turhaan! Nousut ja laskut sujuivat lentokapteeni Dougilta varmalla otteella ja aivan ilman töyssyjä. Hieno uusi kokemus, en malta odottaa, että pääsen seuraavan kerran lentämään.

IMG_0860

Searin vesitasot ovat vanhoja, mutta hyvän huollon ansiosta luotettavia.

 

IMG_0863

Departure Bay – tai Lähtölahti, niin kuin Timin kanssa sanomme suomeksi – on vilkas paikka.

Maisemat lentomatkalla olivat upeat. Matkalla on saaristoa lähes suomalaiseen tapaan. Kaukana näkyvät korkeat vuoret ovat jo USA:n puolella Washingtonin osavaltiossa.

IMG_0872

Olen käynyt Timin kanssa Vancouverissa näiden neljän kuukauden aikana vain kolme kertaa. Tim ei nykyään enää ole yhtään innostunut synnyinkaupunkinsa hulinasta ja täytyy tunnustaa, etten minäkään juuri ison kaupungin kaaosta kaipaa. Täällä suurin piirtein Jyväskylän kokoisessa Nanaimossa on kaikki, mitä tässä elämäntilanteessa tarvitsen. Silti oli hauska huomata, että kun kiipesin metrosta kadulle tuntui melkein yhtä huikaisevalta katsoa ylös korkeiden kerrostalojen katveessa kuin aikoinaan ensimmäisellä käynnillä Manhattanilla 18-kesäisenä. Suurkaupungissa on aina jotain jännittävää ja energistä.

IMG_0890

IMG_0893

Suuntasin yhteen Vancouverin legendaarisimmista hotelleista, Rosewood Hotel Georgiaan. Minulla nimittäin oli siellä sviitissä treffit hurmaavan miehen kanssa. Ei, tällä kertaa kyseessä ei ollut Tim, vaan rakas ystäväni, suomalaissyntyinen meikkitaiteilija Riku Campo.

IMG_0895

Nappasin pikapikaa kuvan Georgian ylellisestä aulasta.

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ystävystyt jonkun kanssa ensitapaamisella? Lähes 20 vuotta sitten olin tv-kanava Nelosella toimittamassa ja apulaistuottamassa silloisen Karita Tuomolan, nykyisen Karita Tykän ensimmäistä tv-ohjelmaa Tosi-tv:tä. Riku Campo oli Nelosen uutisten stailisti ja hoiti myös Karitan asut. Heti huomasin, että Rikulla on hulvaton huumorintaju ja meillä oli aina hauskaa. Vaikka pelleilimme paljon, Riku on myös älykäs ja syvällinen ihminen. Vuosituhannen alussa Riku muutti entiseen kotikaupunkiini Los Angelesiin luomaan kansainvälistä uraa ja olemme olosuhteiden pakosta nähneet harvemmin. Onneksi facebookista tiedän, missä päin maailmaa Riku milloinkin on kuvausmatkalla milloin mitäkin filmitähteä meikkaamassa tai muotilehtien kansikuvia tekemässä. Ja olin kieltämättä todella pollea ostaessani kuutisen vuotta sitten floridalaisesta kirjakaupasta Rikun isolle amerikkalaiskustantajalle tekemän meikkikirjan. ”Tämä on mun ystäväni tekemä!”

Nyt Riku oli suuren amerikkalaisen vaateketjun kuvauksissa meikkaajana Vancouverissa, ensimmäistä kertaa. Torstaina oli kuvauksista vapaata ja Rikulla aikaa päivittää kuulumiset. Viimeksi kun näimme kesällä Suomessa en ollut vielä tavannut Timiä oikeassa elämässä, joten koko tämä nopea netistä naimisiin -rakkaustarinamme piti tietysti kertoa. Samalla Riku meikkasi minut kuvauksia varten.

18191085_10155140601285539_1816817128_n

Suomalainen täti-ihminen Playboyn kannessa?

18191731_10155145785550539_1747476056_n

Vaiko muotilehden kansikuvatyttönä?

Ei, en oikeasti ole minkään lehden kannessa, kunhan vain pelleilimme. Rikusta voisi hyvin tulla valokuvaaja, jos meikkaaminen tai stailaaminen ei enää kiinnostaisi.

Olipa ihanan virkistävä jetset-päivä. Lensin takaisin Nanaimoon Timin syliin täynnä energiaa. Ja sitä energiaa tarvittiinkin seuraavina päivinä.

IMG_5148

Riku ja minä, aina poseeraamassa.

Kiertelin perjantaina vaatekauppoja oikein urakalla kuin paraskin stailisti ja etsin Timille uusia vaatteita. Tai no, tuttuun tapaani monet vaatteet olivat kirppareilta, vaikka näyttivätkin käyttämättömiltä. Löysin 17 vaatekappaletta ja niistä vain kaksi meni vaihtoon, joten minun mielestäni aika hyvä onnistumisprosentti. Sikäli homma oli helppo, että Timillä on nuorekkaan sutjakka vartalo, jonka päällä kaikki vaatteet näyttävät hyviltä. Fyysisesti raskaista rakennustöistä voi siis olla hyötyäkin. Tim oli melkein liikuttunut sovitellessaan paitoja ja housuja ja sanoi, ettei kukaan nainen ole ennen ostanut hänelle vaatteita. Nyt on vaatekaapissa paljon käyttökelpoista, mukaanlukien sellaisiakin vaatteita, mitä Tim ei varmasti olisi itse valinnut, kuten valkoiset farkut ja vaaleanpunainen pellavapaita. Kyllä, Tim on niin miehekäs, että todellakin pystyy käyttämään niitä.

Eri asukokonaisuuksia tarvittiin lauantaina, sillä tunnettu valokuvaaja Chad Hipolito tuli ottamaan meistä kuvia Eeva-lehden haastattelua varten. Perjantaina oli ollut iloisen aurinkoista, mutta lauantaina satoi surkeasti koko päivän. Niinpä suurin osa kuvista otettiin täällä meillä kotona sisätiloissa. Tim sanoi, että on tavalliselle raksamiehelle aika hämmentävää poseerata valokuvissa tuntitolkulla. Onneksi Tim on niin kuvauksellinen, että ei väliä mistä suunnasta kuvataan, aina tulee hyviä kuvia syvistä silmistä, aistikkaasta suusta ja jykevästä leuasta. En olisi koskaan uskaltanut toivoa meneväni naimisiin niin komean miehen kanssa. Katso kuvausten tulokset heinäkuun Eevasta!

15435945_10210678546022466_1031053547_n

Shanshan Gongin intensiivinen kuva Timistä Helsingissä viime syksynä.

Täällä ei vappua vietetä, mutta halusin järjestää – vapun ja nimipäivieni kunniaksi – sunnuntaina iltapäivällä pienet tupaantuliaiset. Edelleen meiltä puuttuu lattiapinnoite ja verhotangot, keittiön työtaso pitäisi vaihtaa ja kylpyhuoneiden tai pyykkikomeron remontoimista emme ole aloittaneetkaan, puhumattakaan vesikaton, portaiden tai terassin rempasta. Silti oli kiva kutsua ystäviä katsomaan, mitä olemme tähän mennessä saaneet aikaiseksi. Olemme muutamassa kuukaudessa luoneet lähes tyhjästä kokonaisen kodin, eikä meiltä puutu juuri mitään. Astioitakin on jo tarpeeksi, tuli juhlissa todistettua. Vaikka talo on kanadalaisittain pienehkö, se toimii oikein hyvin vieraita viihdyttäessäkin.

IMG_0991

Olin säästellyt Geisha-konvehteja tammikuusta asti. Eikö osoita aikamoista itsehillintää?

IMG_0988

Yritin luoda suomalaista vapputunnelmaa, vaikka ei ollut ylioppilaslakkia eikä räntäsadetta. Onneksi kaikkeen auttaa kansallispuku! Jonkinlaisia munkkeja löysimme, mutta kun etsin simaa (mead) löysin sillä nimellä vain alkoholillista hunajaviiniä. Kun muuten kerroin Timille, että halusin tarjota juhlissa ”donuts and mead” Tim kuuli tietysti ”donuts and meat” ja ihmetteli kovasti suomalaista vapputapaa tarjota munkkien kanssa lihaa. Uusi suomalainen ystävämme Marketta tuli sitten juhliin hurmaamaan kaikki Timistä appiukkoon, ja kertoi, että eräs täkäläinen limonadi on aika simamaista, ja ihan oikeaa kotitekoista simaakin olisi Marketalla ollut.. No, ensi vappuna tiedän paremmin.

IMG_0999

Hurmaavan Marketan kanssa lauloimme kanadalaisten huviksi Maamme-laulun, neito kaunoisen ja Porilaisten marssin – tosin emme oikein muistaneet muita sanoja, kuin ”Poijaat kansan urhokkaan..” Perintökalleuteni Härmän eli Etelä-Pohjanmaan kansallispuku tuo aina juhlan tuntua.

Tim ja Tim, uusi purjehdusystävämme. Huomaa, millaisen t-paidan löysin Timille kanadalaiselta kirpputorilta!

Tim ja Tim, uusi purjehdusystävämme. Huomaa, millaisen t-paidan löysin Timille kanadalaiselta kirpputorilta! Eräänlainen kansallispuku kai tämäkin?

Viime vappua vietin rakkaiden ystävieni kanssa Helsingissä, Kauniaisissa ja Porvoossa. Silloin en tiennyt vielä, missä, miten ja kenen kanssa tätä vappua 2017 viettäisin. Elämä voi muuttua. Mitähän kaikkea kivaa ehtii vielä tapahtua ennen seuraavaa vappua?

Tuoksuvat kukat suoraanMarketan puutarhasta. Sekä Päivi että Marketta ovat armottomia viherpeukaloita.

Tuoksuvat kukat suoraanMarketan puutarhasta. Sekä Päivi että Marketta ovat armottomia viherpeukaloita.