Mitä minulta kysytään eniten nettideittaamisesta – ja mihin en halua vastata

Tim ja minä olemme lähdössä ystäväpariskunnan kanssa viikonlopuksi paikkaan, jota monet sanovat maailman kauneimmaksi: Tofinoon. Se on kiemuraista tietä muutaman tunnin päässä Vancouverin saaren länsilaidalla, aavan valtameren äärellä. Tim on aiemmin käynyt siellä paljon surffaamassa. Katselimme juuri karttapallosta, että jos Tofinosta lähtee uimaan länteen, niin noin puolen maapallon päässä Tyynenmeren vastarannalla on Venäjä, jollei osu Japanin pohjoisimmille saarille. Kuvista ja kertomuksista päätellen luvassa upeita rantoja ja huikeita maisemia jo matkalla. Saa nähdä, pääsenkö myös valassafarille. Raporttia pukkaa sitten alkuviikosta.

IMG_4118

Maisemat matkalla Tofinoon on huikeat. Tässä Sproat Lake tammikuussa.

Ja nyt sitten siihen polttavaan kysymykseen, jota minulta nykyään eniten kysytään. Monethan tietävät, että tapasin kanadalaisen Timpuri-Timin alunperin netissä viime toukokuussa. Skypetimme kesän ja viimein elokuussa sain houkuteltua Timin Suomeen kahdeksi viikoksi. Pian oli selvää, että halusimme elää yhdessä. Tim kävi myymässä talonsa Vancouverissa ja tuli loppusyksyksi Suomeen. Menimme kihloihin ja naimisiin ennen joulua ja tammikuussa matkustimme yhdessä tänne Nanaimoon, jossa nyt asumme omassa talossa metsän ja remontin keskellä.

Koska minä, viisikymppinen suomalaisnainen, onnistuin löytämään ihanan miehen toiselta puolen maapalloa, niin varmaan se sitten johtui siitä nettisaitista? ”Mikä deittisaitti se oli, josta löysit miehesi?” minulta siis kysytään lähes päivittäin. Joskus kysymys on oikein kivan viestin lopussa, mutta yllättävän usein se on lähes uhkaavan viestin keskellä.

Kun kerran olen itse onnellinen, niin miksi olen niin nihkeä paljastamaan muillekin suomalaisille sinkkunaisille, mistä niitä hyviä miehiä löytyy? Kuten jotkut ovat minua valistaneet, olen VELKAA heille omasta onnestani, että kerron saitin nimen!

Tässä päästäänkin aika perustavanlaatuisen asian äärelle. Asenne. Jos asenne on se, että toiset ihmiset tai elämä yleensäkin on minulle jotain velkaa, niin silloinhan on aivan luonnollista VAATIA. Silloin on luonnollista arvostella tarjontaa. Silloin on aivan luontevaa, että väitän täysin tuntemattoman ihmisen olevan onnestaan velkaa minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, joka ei ole ystävänä ollut kannustamassa matkan varrella tai edes maksavana asiakkaana taloudellisesti mahdollistamassa kansainvälistä deittailua.

Useimmat kysyjät ovat tietysti ihan vilpittömästi vain etsimässä osviittaa, mutta silti en halua kertoa saittia. Miksi? Siksi, että mikään deittisaitti ei ole hyvien miesten varasto. Jokaisella saitilla on aivan varmasti joskus ollut ainakin yksi sopiva mies ja monia ei-niin-sopivia. Jokaisella saitilla on varmasti ollut joskus ainakin yksi sopiva ja monia ei-niin-sopivia naisia., kertovat miehet. Ei deittaus ole kuin nettikaupassa käymistä:
– ”Mistä löysit noi kengät?”
– ”Kansainvälisestä nettikaupasta.”
– ”Mäkin haluun, mutta ruskeat. Onko niitä aika kapealla lestillä, ja kokoa 39?”
– ”Juu, on kyllä, ihan just sellaiset kuin haluat. Ja nopea toimitus, koska siellä ne odottelee keskusvaraston hyllyllä”.

Kumppanin valinta on ensisijaisesti elämäntyylin valintaa. Moni voisi olla luonteeltaan (tai hiusten väriltään tai pituudeltaan, mitä näitä ”tärkeitä” kriteerejä kelläkin on..) sopiva, mutta jos toinen haluaa elää erakkona maaseudulla ison lapsikatraansa kanssa ja sinä haluat pariskuntana suurkaupungin sykkeeseen, niin silloin elämäntyylit eivät kohtaa. Jos et voi tai halua muuttaa ulkomaille, niin aivan turha sinun sitten on ulkomaisilla deittisivustoilla lorvia. Jos vieraat kielet eivät suussasi oikein taivu, niin miksi haluaisit puhua kotikielenäsi muuta kuin suomea? Ja jos sinulla on alaikäisiä lapsia, niin älä ehdoin tahdo ulkomailta kumppania etsi. Ihmissuhteet voivat olla tarpeeksi mutkikkaita ilman että niitä entisestään hankaloittaa.

Jos haluat treffejä, niin mene mille tahansa tai vaikka kaikille nettideittisivuille. Jos haluat oikean ihmissuhteen, niin aloita miettimällä millaista elämää haluaisit elää ihan käytännössä, millaiset asiat ovat sinun arjessasi tärkeitä ja mitä sinulla on itselläsi tarjottavana kumppanina. Nettisaitti on vain väline tavata joku, kenen kanssa kulkea samaan suuntaan. Ensin sinun on tiedettävä, mikä sinun suuntasi on.

IMG_0726 (1)

Martinan ja Larryn tupaantuliaislahjaksi antama seeprataulu sopii hevostaulun pariksi. Joskus hyvät yhdistelmät ovat yllättäviä myös ihmissuhteissa.

 

Leppoisa miniloma

Espoolaissyntyinen perijätär on viettänyt leppoisaa pääsiäistä Kanadan länsireunalla ja löytänyt vanhan intohimonsa.

Aina lomakauden lopulla moni valittaa, että on enää viikko tai viikonloppu lomaa jäljellä. Mutta viikko on monelle maailmassa koko vuosiloma ja joskus viikonlopun aikana ehtii tapahtua vaikka mitä – muistele vaan vaikka nuoruuden festarireissuja. Lyhytkin tauko on parasta käyttää muuhun kuin sen loppumisen murehtimiseen. Loma se on minilomakin.

IMG_0615

Toivemies-Tim tajuaa ostaa kukkia sekä äidille että vaimolle.

Tänä pääsiäisviikonloppuna emme olleet Timin kanssa romanttisella minilomalla Pariisissa vaan ihan kotosalla. Olipa ylellistä! Saimme nukkua pitkään, poiketa rautakaupassa, käydä pienellä ajelulla, illallistaa iloisesti appivanhemmilla, laittaa kotia ja katsoa suomalaista telkkarisarjaa. Aivan mahtavaa!

Appivanhempien kaunis koti on kulman takana kotoamme.

Appivanhempien kaunis koti on kulman takana kotoamme.

Niin kuin ennakoinkin, mämmiä ei ollut tarjolla illalliskutsuilla appivanhempien aistikkaassa kodissa, mutta en niin kauheasti mämmiä ikävöikään. Suomessa monessa pääsiäispöydässä tarjoillaan lammasta tai kanaa, mutta anoppilassa olikin kinkkua.  Niin kuin aina, ruoka oli herkullista ja seura vielä parempaa. Ystävämme Larry ja Martinakin oli kutsuttu mukaan. Sekä Martina että appiukko ovat saksalaissyntyisiä, joten jokaisella illallispöydässä istuneella kanadalaisella oli eurooppalainen puoliso. Puheensorina oli melkoinen. Jossain vaiheessa Tim huvittuneena katseli, kun appiukko puhui minulle saksaa ja minä vastasin sujuvasti suomeksi. Appiukko on suloinen.

IMG_0650

Viime viikolla Timiä nauratti, kun kerroin pääsiäiskukosta (”Easter Rooster”), joka käy pääsiäisyönä munimassa suklaamunan hattuun sängyn alle. Kukko ei tänä vuonna käynyt munimassa, mutta sain silti pääsiäislahjoja: appivanhemmilta pienen laatikollisen suklaaherkkuja ja valokuvakirjan anopin ottamista kuvista. Anoppi on todella taitava valokuvaaja, jonka maisemakuvia Vancouverin saarelta on myyty postikortteinakin. Olin joskus sanonut, että olisipa kiva näyttää näitä kuvia äidille, kun menen alkukesällä Suomeen. Fiksuna naisena anoppi oli pannut toiveen mieleensä ja nyt sitten sain oman kappaleen kirjasta. Eikä tässä vielä kaikki: vadelmaisen jälkiruoan aikaan Martina ojensi suuren paketin, josta paljastui tupaantuliaislahjaksi seeprataulu! Olin juuri tyytymättömänä asetellut olohuoneen sisustustauluja (kaikki ”oikea” taide on vielä Suomessa) uuteen järjestykseen, enkä keksinyt hevostaululle paria. En varmaan ikinä olisi itse tajunnut etsiä seepran kuvaa, mutta sehän sopii loistavasti. Mustavalkoisuus sitoo ruokailutilan mustavalkoiset kalusteet olohuoneeseen ja samalla seepra muistuttaa rakkaudestani eteläiseen Afrikkaan. Paha kyllä, liika muistuttaminen saa minut varmaan pian suunnittelemaan safarimatkaa. Onneksi rakkailla ystävilläni Annikalla ja Jannikalla on kummallakin Afrikan-matkoihin erikoistuneet matkatoimistot ja olen ollut Afrikassa matkanjohtajanakin. Ehkä menemme Timin kanssa romanttiselle telttasafarille?

IMG_0665

Matkasuunnitelmia on tietysti parasta tehdä silloin kun on vielä hengissä. Saimme siitä ikävän muistutuksen eilen aamulla, kun Timin vanha ystävä, vain pari vuotta vanhempi mies, oli yllättäen kuollut. Ehkä saan siis houkuteltua Timin reissuille piankin.

Rakkauksista puheenollen, eilen vanha rakkauteni humahti taas liekkeihin, kun pengoin kaappeja. Pikkuruiselle vierashuoneellemme tulee ensimmäistä kertaa käyttöä tällä viikolla, kun Timin vanhempi lapsi tulee saarelle. Odotan kovasti taas kiinnostavia keskusteluja fiksun nuoren aikuisen kanssa. Vierashuoneessa ei kuitenkaan ole vielä kunnon kattolamppua, mutta sain tuunausidean. Etsin siihen sopivia tykötarpeita ja mitä löysinkään: värikkään kasan kirjontavillalankoja, jotka olen ostanut kirpparilta pari kuukautta sitten. Oi miten vastaansanomattomat värit, mikä ihana villan tuntu! Löysin myös kirpparilta ostamani peura-aiheisen kanavatyön ja se on taas menoa. Pisto piston jälkeen täytän huumaantuneena pintaa villalangalla, ihan niin kuin lähes kolmekymmentä vuotta sitten, kun tein kelim-mattooni sopivia istuimia tai myöhemmin Kaliforniassa koti-ikävän iskiessä. Varoitus: Jos et halua jäädä pahasti koukkuun, älä kokeile kanavatöiden tekoa. Tänäänkään en ole saanut juuri mitään muuta tehtyä kuin ristipistoja. Tim laittoi vaneria lattiaan, mutta minätyttö se vain istuin olohuoneen sohvalla, katsoin sadetta ja kuuntelin radiosta klassista musiikkia pistellessäni menemään. Klassinen musiikki tosin saa kaiken tuntumaan hieman ylevältä.

IMG_0669

Eilen illalla saimme sitten myös annoksen suomalaista draamaa. Meillä ei ole vielä mitään ”tavallisia” tv-kanavia vaan pelkästään Netflix. Nyt kun olemme katsoneet lähes kaikki ”House of cardsin” jaksot etsimme uutta. Muistin kuulleeni, että Netflix on ostanut YLEn sarjan ”Sorjosen” nimellä ”Bordertown”. Eilen sitten istuimme kynttilänvalossa ja katselimme tuttuja näyttelijöitä tutuissa maisemissa. Vanhin siskoni asuu Lappeenrannassa, joten oli hauska sanoa, että tuonkin sillan yli olemme ajaneet. Timistä oli kiva tunnistaa joitain sanoja puheesta. Minä taas en meinannut tunnistaa, kun – suomalaisen nykydraaman tyyliin – sanoista on aika hankala saada selvää. Onneksi on englanninkielinen tekstitys!

Ensi viikonlopuksi lähdemme Larryn ja Martinan kanssa ihan oikealle minilomalle Tofinoon, joka on Vancouverin saaren länsilaidalla aavan valtameren äärellä. Ystävämme Marika ja Ilpo Suomesta ovat viettäneet paljon aikaa näillä seuduilla ja heidän mielestään Tofino on maailman kaunein paikka. Tim on käynyt aikoinaan paljonkin Tofinossa surffaamassa, joten hänelle se on tuttu paikka. Ehkä menemme valassafarille, tai sitten vain vaellamme maailmankuuluilla rannoilla, jonne aallot ovat kuulemma tuoneen paljon tavaraa myös Japanista tsunamin jäljiltä. Nyt vain täytyy vielä hankkia minulle sopivat kengät vaelteluun, kahteen matkalaukkuunkun ei määrättömästi kenkiä Suomesta mahtunut.

Ps. Seuraavassa postauksessani loppuviikolla paljastan, mikä on suomalaisten sinkkunaisten yleisin kysymys minulle ja miksi en haluaisi siihen vastata.

Anopin luontokuvat ovat upeita.

Anopin luontokuvat ovat upeita.

Kanadabuutseissa jo kolme kuukautta!

Tänään, 4.4. on kulunut tasan 3 kuukautta siitä kun lähdimme jäisestä Suomesta koleaan Kanadaan. Tim oli mainostanut, että tämä British Columbia -provinssin lounaisosa on kaikkein lämpimin osa koko jättimäistä Kanadaa ja siksi jokaisen kanadalaiseläkeläisen unelmapaikka. Lunta sataa palmunlehville ehkä parina päivänä talvessa ja sekin sulaa samantien. Helmikuun puolenvälin jälkeen on jo kevät ja kirsikkapuut kukassa, huhtikuussa saattaa olla jo täysi kesä, sanoi siippa. Jep jep.

Tämä talvi olikin sitten talvisin talvi miesmuistiin. Räntäistä lunta satoi harva se päivä. Silloin kun ei satanut, oli muuten vaan pilvistä. Kanadabuutseille oli käyttöä päivittäin. Juuri kun luulin, että nyt kevät tulee, tuli uusi kylmä kausi. Alkoi melkein tuntua jo siltä, kuin olisi Suomessa. Vain routa ja jää puuttuivat.

Mutta nyt uskallan jo iloita keväästä. Kevät on noin kuukauden myöhässä, mutta nyt se on täällä. Kolibrit (oikeasti, kolibrit!) väpyttävät ilmassa, krookukset ja narsissit kukkivat ja lisäksi moni sellainen kasvi, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan. Ensimmäinen voikukkakin on bongattu naapurin pihalla. Ja ne kirsikankukat.. Veikkaan, että näen ensimmäiset auenneet kukat täällä kotikaupungissani Nanaimossa huomenna.

Kirsikkapuu kukassa Victoriassa

Kirsikkapuu kukassa Victoriassa

Olen kyllä jo saanut nauttia vaaleanpunaisista kukkapilvistä: kirsikkapuut kukkivat lauantaina täyttä häkää Victoriassa – tosin sielläkin kuukauden tavanomaista myöhässä. Tim on paiskinut rahatöitä viime viikot oikein urakalla ja suurin osa töistä on British Columbian pääkaupungissa Victoriassa, jonne on noin kahden tunnin ajomatka vuorten yli. Miksi provinssin pääkaupunki on Vancouverin saarella eikä mannermaalla ja miksi pääkaupunki ei ole Vancouver (joka muuten ei ole Vancouverin saarella) – siihen on historialliset syynsä, jotka Tim joskus minulle kertoi, mutta niistä ehkä joskus toiste. Joka tapauksessa, Tim kutsuttiin töihin myös lauantaiksi ja minä päätin lähteä mukaan kevätretkelle. Niinpä heräsimme taas lauantaina samaan aikaan kuin joka muukin päivä näinä viikkoina eli kello 04.30 – kyllä, näin glamoröösiä on elämämme – ja ajoimme pimeää, sateista ja mutkaista tietä etelään.

Tim jäi työmaalle toimistotaloon Victorian keskustaan ja minä lähdin kylille. Aamu-seitsemältä sataa tihuutti vettä, mutta silti oli huikaisevan kaunista. Ollakseen pohjois-amerikkalainen kaupunki Victoria on yllättävän brittiläinen. Provinssin komea parlamenttirakennus ja hotellit sen ympärillä satamassa ovat ryhdikkään oloisia. Fisherman’s Warfin värikäs satama-alue on tietysti turistirysä, mutta viihtyisä sellainen. Siellä olisi kiva viettää lämmintä kesäiltaa kuppilassa istuskellen vaikka valassafarin jälkeen.

IMG_0110

Fisherman’s Warf, Victoria

Kirsikkapuut kukkivat lähes joka kadun varrella. Ajelin hiljakseen rantaa mukaillen ja tähyilin merelle, jossa muutaman kymmenen kilometrin päässä häämötti Yhdysvaltojen rannikko. Mietin, kuinka kieltolain aikaan kaksikymmentäluvulla Kanadan puolelta vietiin tuonkin salmen yli litra jos toinenkin pimeää viinaa etelänaapurin pohjattomille markkinoille. Monen kanadalaisen suvun omaisuuden perusta kuulemma luotiin silloin.

Beacon Hill Park, Victoria BC

Beacon Hill Park, Victoria BC

Kaupungin eteläkärjessä on kuuluisa Beacon Hillin puisto. Vaeltelin ilman suunnitelmaa ja yllätyin iloisesti erilaisten puiden ja istutusten välistä aukeavista näkymistä. Katselin nälkäisenä erilaisten muotojen ja vihreän sävyjen yhdistelmiä ja mietin, millä edes hitusen siitä saisi luotua omaan uuteen, kiviseen pihaamme.

IMG_0302

Loppupäivän kiersinkin Victorian kirpputoreilla, ainakin kuusi taisin löytää. Mitä varakkaampaa väkeä, sitä parempaa tavaraa kirppareilla -nyrkkisääntö päti jälleen ja tein taas aikamoisia löytöjä kotiin. (Juu juu, kuvia tulossa jossain vaiheessa).

En enää millään malttaisi odottaa, että pääsemme muuttamaan vuokra-asunnosta omaan taloon! Timin rahatyöt tietysti mahdollistavat talon remontin, mutta fyysisesti raskaiden työpäivien ja pitkien ajomatkojen jälkeen ei oikein ole aikaa eikä mehuja remppahommiin. Olen ihan kelvollinen maalaamaan, siivoamaan ja sisustamaan, mutta ilman Timin monipuolisia rakennustaitoja ei mistään tulisi mitään. Sunnuntaina saimme sentään paljon aikaan. Nyt on makuuhuoneissa verhotangot ja keittiössä uusi ovi! Viimeistään loppukuusta muutetaan, oli valmista tai ei.

IMG_0382

Eikö ole jännää, kuinka joskus aika tuntuu kuluvan nopeasti ja silti ehtii tapahtua paljon? Nämä ensimmäiset kuukaudet uudella kotiseudulla ovat hujahtaneet vauhdikkaasti enkä ole hetkeäkään ehtinyt olla pitkästynyt.

Ai niin, perinteet velvoittavat: pakkohan minun oli lauantaina keksiä jokin aprillipila facebookiin tällekin vuodelle:
”Hah, juuri kun alkoi oman talomme remontin loppu häämöttää, selvisi, että remontit senkun jatkuvat: saimme juuri tietää, että meidät on valittu australialaislähtöisen Remontilla rahoiksi -ohjelman ensimmäisen kanadalaiskauden kilpailijoiksi! Olemme kai Timin kanssa tarpeeksi eksoottinen nuoripari ohjelmaan. 😉 Muuta emme tiedä, kuin että Montrealissa kuvataan 6 viikkoa su 15.7. alkaen, Tim toivoo, että remppakohteena olisi talo eikä kerrostaloasunto. Saa nähdä, kuinka hyvin kestämme paineita. Täytyy muistaa, että edustan koko Suomen kansaa!”

446 tykkäystä, moni tosin jo osasi odottaa, eikä mennyt lankaan. Kuravesikutsut ja silliaamiainen tarjolla halukkaille heti Remontilla rahoiksi -kuvausten jälkeen 😉