Onnellista itsenäisyyspäivää!

Suomessa tällä hetkellä miljoonat ihmiset katsovat silmä kovana, kun Linnan juhlien kättelyjono etenee hitaasti mutta varmasti kuin kehitys. Minä täällä 10 tunnin takamatkan päässä yritän miettiä, mitä pitää vielä muistaa pakata mukaan Vancouveriin. Juonnan tänään upeassa Convention Centerissä suomalaisten suuren itsenäisyyspäivän juhlan. Lennän pian taas iltapukuineni vesitasolla (tai siis istun kyydissä) kotoa Nanaimosta salmen yli suoraan Vancouverin satamaan, tämäniltaisen juhlapaikan viereen – jos siis sumu ei mantereella ole liian sakea.

On melkein epätodellinen olo. Tällainen päivä, täyden sadan itsenäisen vuoden juhla, tulee todennäköisesti kohdalle vain kerran elämässä. Pitäisi osata sanoa jotain ylevää, kohottavaa. Puhua talvisodasta ja veteraaneista ja mitä itsenäisyys minulle merkitsee. Mutta minä vain mietin, mitenköhän jaksan seistä uusilla korkokengilläni monta tuntia.

19BB73C0-12F7-4E9F-9566-E09B0646E414

Olen 52-vuotias. Se on neljä vuotta vanhempi kuin Suomi oli syntyessäni. Suomi ei ollut mikään vanhus harmajapää, vaan vielä melkein neitokainen – valtiona siis. 48-vuotias ihminen taas on neitokaisesta jo kaukana, tukevasti keski-ikäistynyt. Mietin, miten valtavan paljon Suomi ja maailma on muuttunut, hyvää suuntaan.

Ylen Ajantasasta soiteltiin tiistaina ympäri maailmaa ja kyseltiin ulkosuomalaisten itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Minä edustin tällä kertaa koko Pohjois-Amerikan mannerta, vaikka tästä länsirannikosta taisin vain puhuakin. Anteeksi Florida, Texas ja Massachusetts! Anteeksi Ontario, New York ja Minnesota! Aina myöhemmin tulee  mieleen, mitä olisi pitänyt muistaa sanoa.

Yksi toimittaja Kati Lahtisen kysymyksistä oli, mistä täällä tulee puhe, kun kanadalaiset kuulevat minun olevan Suomesta. Vastasin, että suomalaisten siirtolaisten aikoinaan Vancouverinsaaren kylkeen perustamasta ihanneyhteiskunnasta Sointulasta (jonka täkäläiset lausuvat soin-TU-lah). Ei, en ole vielä käynyt siellä, koska näin talvisaikaan kuuden tunnin matka ei ole parhaimmillaan. Ehkä ensi kesänä purjehdimme sinne uudella veneellämme?

958872DA-9759-4BAD-8E1F-F8F097B5022E

Niin, Sointulasta kyllä tuleekin puhe, ja joskus jääkiekosta. Yleensä suomalaisiin suhtaudutaan vähän niin kuin kanssaihmisiin, jotka myös tajuavat jotain siitä, mitä on kylmä talvi. Mutta tietenkään en tajunnut sanoa, että usein tulee puhe kielitaidosta.

Minun ikäpolveni englanninkieliset kanadalaiset ovat koulussa opiskelleet pakkoranskaa. Tosin en ole kuullut kenenkään siitä kiukuttelevan: päinvastoin, moni toivoo, että olisi opiskellut ranskaa vielä paremmin, ja muitakin kieliä. Sillä niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kielitaidon rajat ovat maailmani rajat.

Ilman suomalaista maksutonta (huom, ei ilmaista, sillä jokuhan sen maksaa) koululaitosta ja laajaa kieliopetusta 80-luvulla elämäni olisi varmaankin mennyt aivan toisin. Kiitos peruskoulun kieliohjelman ja loistavien  ranskanopettajieni Hilkan ja Helenan, pystyin rastittamaan Kanadan työlupahakemuksista kummatkin viralliset kielet sellaisiksi, joita puhun. Kiitos kaikkien englanninopettajieni, Lions-klubin vaihto-oppilasohjelman ja interrailien, pystyn puhumaan jopa tunteistani englanniksi. Kiitos pakkoruotsin, viihdytän Timiä Vancouverin Ikeassa kertomalla, mitä tuotteiden nimet tarkoittavat. Ja siksi en oikeasti puhukaan pakko-ruotsista, vaan mahdollisuus-ruotsista, mahdollisuus-englannista, mahdollisuus-ranskasta. Olen suomalaisessa koulutussysteemissä opiskellut myös mahdollisuus-italiaa, mahdollisuus-espanjaa, mahdollisuus-viroa, mahdollisuus-latinaa ja mahdollisuus- esperantoa. Aika paljon mahdollisuuksia. Ja näiden mahdollisuus-kielien opetuksesta on syytäkin maailmalla olla kateellinen.

Ihanan Maija Silvennoisen antamaan Suomi-kulhoon löysin Marianne-karkkeja täkäläisestä hollantilaiskaupasta!

Ihanan Maija Silvennoisen antamaan Suomi-kulhoon löysin Marianne-karkkeja täkäläisestä hollantilaiskaupasta!

Kun ajattelen kaikkia niitä kielitaidottomia suomalaisia siirtolaisia, jotka tänne Kanadaan tulivat 1870-luvulta alkaen, sydämeni sulaa myötätunnosta. Miten pelottava paikka voi olla maailma, jota et ymmärrä.

Niin että kiitos hienosta valtiosta, paitsi isäni kaltaisille sotaveteraaneille, myös kaikille teille, jotka olette olleet rakentamassa parasta mahdollista rauhanteon välinettä: tasa-arvoista suomalaista koulutussysteemiä, joka kannustaa ajattelemaan ja kehittymään. Suomen luonnonrikkaudet sijaitsevat lähinnä korvien välissä. Käytetään niitä rikkauksia viisaasti seuraavatkin 100 vuotta.

Käytän tätä huivia usein havainnollistamiseen, kun kierrätän ulkomaalaisia vieraita ympäri Suomea.

Käytän tätä matkamuistohuivia usein havainnollistamiseen, kun kierrätän ulkomaalaisia vieraita ympäri Suomea.

 

 

Toteuta unelmasi, kehottaa tuore veneenomistaja

Keskiviikkona olisi ollut isoisäni syntymäpäivä. Juho Halosen syntymästä tuli 22.11. kuluneeksi 116 vuotta. Isoisä ei tietenkään enää olisi hengissä 2017, mutta aina nousee pala kurkkuun, kun ajattelen, ettei Juho saanut nähdä edes 40-vuotispäiväänsä. Vaikka tuskin se niin erikoisen onnellinen päivä olisi ollut, jatkosodassa etulinjassa. Juho kaatui taistelussa Maaselällä, muutama viikko ennen 40-v syntymäpäiväänsä. Kotona Kotkassa odotteli lomille vaimo ja 15-kesäinen poika, joka itsekin joutui sitten samaan sotaan 17-vuotiaana. Jos poika ei olisi selvinnyt sodasta ja pommituksista hengissä, en nyt istuisi täällä kotona Kanadassa kaikessa rauhassa kirjoittamassa siitä, kuinka juuri ostimme purjeveneen.

Ei kylläkään tarvitsisi mennä jatkosotaan saakka löytääkseen lähipiiristään ihmisiä, jotka ovat kuolleet ennen aikojaan tai joiden elämä ei muuten ole mennyt niin kuin suomenruotsalaisessa makasiiniohjelmassa. Lähes joka viikko kuulemme uutisia jostakusta Timin vanhasta työkaverista tai minun tutusta, joka on viisikymppisenä sairastunut vakavasti – tai vielä pahempaa. Siksi olemme päättäneet olla lykkäämättä niitä asioita, joita haluamme tehdä.

IMG_6045

Ja näin, vakavan mutkan kautta pääsemme sitten siihen iloiseen asiaan eli veneeseen. Liityimme heti muutettuamme Nanaimoon purjehdusosuuskuntaan ja kävimmekin kesällä moneen kertaan purjehtimassa kerhon veneillä. Muut purjehtijat ovat kivaa sakkia ja jo osa ystäväpiiriämme. Niinpä emme suunnitelleetkaan ostavamme omaa venettä – ennen muuatta meiliä muutama viikko sitten. Tim oli jo kymmenkunta vuotta katsellut sillä silmällä erästä Paudeenia, mutta tilaisuudet olivat lipuneet käsistä. Nyt yhteyttä otti edellisellä kerralla Paudeenin napannut mies, joka muisti, että Tim oli sanonut olevansa kiinnostunut. Kävimme mantereella katsomassa venettä (juu, sillä samalla reissulla kuin mallikisassakin) ja se oli sitä myöten selvä. Turha jahkailla selvää asiaa, ostetaan pois kuleksimasta!

IMG_6044

Trimaraanimme keskimmäinen runko on kuin kapea purjevene.

Nyt sitten etsimme veneelle paikkaa. Sen luulisi olevan helppoa, saarella kun asutaan, mutta Paudeen ei olekaan ihan mikä tahansa vene, vaan vajaa 10 metriä pitkä ja kuutisen metriä leveä trimaraani. Tim on vuosia purjehtinut etupäässä monirunkoveneillä, eli katamaraaneilla ja trimaraaneilla ja minäkin olen Suomessa pariin kertaan päässyt upeiden Lagoon-katamaraanien kyytiin.

Minäkin pidän todella paljon siitä, että monirunkoveneillä meno ei ole niin viistoa ja pinta-alaa on reilusti enemmän kuin yksirunkoisissa veneissä. Trimaraani oli muuten sekin ystävän vene, jonka trampoliinille laitoimme kesällä teltan pystyyn. Laajemmasta pinta-alasta kuitenkin seuraa se, että ihan joka pienvenesatamassa ei trimaraaneille ole tilaa.

Tässä on ennenkin kokattu murkinaa pitkillä merimatkoilla Tyynellä valtamerellä.

Tässä on ennenkin kokattu murkinaa pitkillä merimatkoilla Tyynellä valtamerellä.

Luxusvene tämä 80-luvulla rakennettu moottoripurjehtija Paudeen ei ole, mutta ihmeen siisti ja hyväkuntoinen edelleen kuitenkin. Koska moottori on keskellä, eteen ja taakse jää kaksi hyttitilaa. Aloimme heti suunnitella, keitä kavereita kutsumme mukaan ensi kesänä. Ja okei, tunnustan: aloin jo suunnitella kattauksiakin..

Kun ruokapöydän laskee ja pehmusteet asettelee uudelleen, saa kivan keulahytin nukkumapaikaksi kahdelle.

Kun ruokapöydän laskee ja pehmusteet asettelee uudelleen, saa keulahytin nukkumapaikaksi kahdelle keskimittaiselle.

Minusta veneessä nukkuminen on jotenkin romanttista - etenkin tällaisessa perähytissä.

Minusta veneessä nukkuminen on jotenkin romanttista – etenkin tällaisessa perähytissä.

Moni täkäläinen tunnistaa Paudinen väristä: kuomut ovat tumman violetit ja kannen vaaleanpunainen väri kuulemma viralliselta nimeltään ”Auringonlasku lumihangella” – eikö sovi hyvin suomalaiselle?

IMG_6517

Venekuomut uusitaan vielä ennen kevättä – toivottavasti edelleen violeteiksi.

Paudeenin seikkailut ovat myös tunnettuja. Sillä on purjehdittu Hawajille ja Costa Ricaan asti, ja nyt Tim suunnittelee, että purjehdimme parin vuoden päästä Alaskaan. Ehkä nyt ensin koluamme kuitenkin näiden lähiseutujen saaret, salmet ja vuonot läpi.

En malta odottaa ensi kesää, että Halosen Juhon karjalaiset geenit pääsevät purjehtimaan näissä maisemissa. Juho ei selvinnyt, mutta geenit elävät pojantyttäressä.

IMG_6509

 

IMG_6499

Kun trampoliinit uusitaan, niillä kelpaa köllötellä ja katsella valaita.

 

Kun rakkaus iskee täyttä laukkaa!

Tunnustan: Viime viikonloppuna rakastuin. Rakkauteni kohde on tumma ja komea, jäntevä ja lihaksikas. Iso, mutta nopea käänteissään. Suuri sydän, kauniit silmät. Tim ymmärtää kyllä, etten voinut mitään tunteilleni.

IMG_6344

Menimme viime viikon perjantaina jo aamusta mantereelle. Lautalla kuulutettiin, että valaita oli näkyvissä, mutta minä en niitä nähnyt, sillä kanttiinin jonossa kuulin puhuttavan rakasta äidinkieltäni. Suomalainen opettaja Tiina oli perheensä ja noin 30 muun suomalaisen kanssa parin viikon kiertomatkalla Vancouverin seuduilla. Meillä Vancouverinsaarellakin olivat kierrelleet monta päivää. Harmi, että rankat sateet olivat tehneet vuoristotiet liian pehmeiksi ajaa: miehet nimittäin taisivat kaikki olla tukkirekkojen ja metsäkoneiden omistajia, jotka olivat tutustumassa täkäläiseen metsätyöhön. Täällä on vielä vaikeakulkuisten matkojen päässä jyrkkiä vuorenrinteitä, joilta hakataan puuta aivan uskomattomissa olosuhteissa. Timin isoisä oli rekkakuski, joka ajoi uhkarohkean isoja tukkikuormia lähes pystysuoria teitä alas, eikä suinkaan hissuttelevan hiljaa… Timkin on nuoruudessaan ehtinyt kokeilla samaa hommaa, joten miehillä puhuttavaa riitti.

IMG_6341 (1)

Suomalaisia lautalla, vasemmalla Tiina oranssissa tikkitakissaan.

Kuulin Tiinalta (josta tuli tietysti Facebook-kaverini), että loppumatkakin Whistlerin seuduilla oli mennyt hyvin. Kanadassahan on sopivasti samaa kuin Suomessa, ja kuitenkin riittävästi erilaista, niin että matkassa on eksotiikkaa. 10 tunnin aikaerosta toipumiseen voi aina mennä aikaa, mutta veikkaan, että kaikki täällä käyneet ovat sitä mieltä, että kohde on vaivan arvoinen.

IMG_6335 (1)

Puolipilvisenäkin päivänä lauttamatka saarten lomassa on huikaisevan kaunis.

Vancouverissa meillä oli koko viikonlopun lähes minuuttiaikataulu. Käymme sen verran harvoin mantereella, että kaikki mahdolliset tapaamiset pitää sopia tarkkaan. Onneksi kaikki sujui sutjakkaasti.

Ja sunnuntaina se sitten tapahtui. Rakastuminen päätäpahkaa.

Oikeastaan tarina alkoi jo kesällä, kun sain viestiä kahdelta minun ikäiseltäni suomalaiselta, Sarilta ja Minnalta. Jyväskyläläinen Sari oli tapaamassa opiskeluaikaista ystäväänsä Minnaa, joka asuu Vancouverissa. Ystävykset reissasivat myös täällä salmen toisella puolella Vancouverinsaarella, ja laittoivat minulle viestiä, koska olivat lukeneet tätä ”Rakkautta kanadabuutseissa” -blogiani Eeva.fi:ssä. Selvisi, että olemme 30 vuotta sitten opiskelleet viereisissä rakennuksissa Jyväskylän yliopistossa ja meillä oli muutenkin paljon yhteistä. Valloittavan Sarin näin nyt syksyllä Jyväskylässä käydessäni, mutta Minnan tapasin livenä vasta viime sunnuntaina.

Suomalaistytöt Pia, Minna ja Mia.

Suomalaistytöt Pia, Minna ja Mia.

Minnalla ja miehellään Davella on laukkahevosia ja pääsimme heidän kanssaan kauden viimeisiin kisoihin. Olipa mahtava iltapäivä! Minna on aivan huipputyyppi ja tuntui, kuin olisimme tunteneet vuosikymmeniä. Karismaattisen Daven lisäksi mukana oli myös tosi kiva ruotsinsuomalainen Pia, joka on asunut Kanadassa jo vuosia. ”Minna, Mia, Pia..” On siinä kanadalaisilla selvittelemistä, kuka kukin on.

IMG_5681

Söimme lounasta, katsoimme kisoja ja löimme pikkusummista vetoa ja vaikka voitin vähän joka kierroksella, taisin silti jäädä 30 centtiä tappiolle.

IMG_5758

Melkein kaikki Daven ja Minnan hevoset olivat jo lähteneet maaseudulle talven viettoon, mutta vielä oli kisoissa mukana yksi musta hevonen. Laukkahevoseksi harvinaisen suuri Perfectly Reckless eli Mr. Big tuli omassa lähdössään toiseksi ja jokusen dollarin tienasin mahdollisimman pienellä panostuksellani.

IMG_5747

Tähtijockey Amadeo Perez ratsasti kisoissa Mr. Bigillä toiseksi. Taustalla kilpatallin omistaja David, Minna mies.

IMG_5750

”Poneilla” ratsastavat avustajat vievät laukkahevoset ja jockeyt lähtötelineisiin. Numero 2 on Daven tallin Perfectly Reckless eli Mr. Big.

Kisojen jälkeen pääsimme käymään talleilla ja tapasimme Mr. Bigin. Miten voi keski-ikäinen nainen rakastua näin? Miten ihana ihana ihana hevonen! Mr.Bigin säkäkorkeus on yli 170 cm, mutta se ei ole mikään kömpelö rohjake, vaan jäntevä huippu-urheilija. Niin komea, niin nopea, mutta ei mikään säpsähtelijä. Olen jonkun verran tavannut täysverisiä laukkahevosia ja sen verran sähäköitä ovat olleet, etten olisi kuvitellutkaan halailevani ensitapaamisella. Mutta Mr. Big on sellainen tyyni uljas musta, josta olen nähnyt uniakin. En voinut mitään, entistä Espoon tyttöä vietiin kuin litran mittaa.

IMG_5799

Tim on myös viettänyt aikaa hevosten keskellä ja ymmärsi hyvin tunteeni. Oikeastaan Tim taisi itsekin ihastua Mr. Bigiin. Mikäs ihme se olisi, onhan Timissä ja Mr. Bigissä paljon samaa: kummatkin ovat komeita, jänteviä, nopeita ja lihaksikkaita.

IMG_5790

Minna ja Mr. Big. Minna käy joka ilta talleilla ruokkimassa hevoset, Dave hoitaa isänsä perustaman kilpatallin hevosten valmennuksen juristin töittensä lisäksi.

Kiitos Minnalle ja Davidille hienosta päivästä, kiva löytää uusia ystäviä ja päästä tutustumaan uusiin maailmoihin. Nyt emme malttaisi odottaa kevättä, että laukkakausi taas alkaa ja pääsemme kokemaan kisatunnelmaa. Onneksi minulla on kotona tuo oma Mr. Big, suurine sydämineen ja kauniine silmineen.

IMG_5667